Jos etelässä oratorio ei ollut kirkko- eikä kuoromusiikkia, pohjoisessa se oli molempia Vaikka pohjoisessakin kirkkomusiikki kasvoi yli liturgian, se ei menettänyt suhteita kirkkoon: kuorolla ja koraalilla oli tärkeä osuus. J. G. Sulzerin mukaan (”Oratorium”, 1771)
“Lyyrisessä draamassa ei ole juonta, toimintaa, juonitteluja ja vuorovaikutuksia, kuten teatteritaiteessa. Sen sijaan tällainen oratorio esittelee muutamia henkilöitä, jotka ovat voimallisesti vaikutettuja uskon ylevyydestä. Jokainen henkilö myös ilmaisee milloin yksin, milloin yhdessä painokkaasti vaikutelmiaan. Tällaisen draaman tarkoituksena on tunkeutua kuulijain sydämiin samankaltaisin tuntemuksin.”
Georg Philipp Telemann
Vaikka Telemann kuoli jo 1767, hän edustaa keski- ja myöhäistuotannossaan (1730-luvulta eteenpäin) galanttia musiikkia. Hän sävelsi kirkkokantaatteja tolkuttoman määrän, ehkä enemmän kuin kukaan, noin 2000. Bach kopioi Telemannilta teoksia: pelkästään viisi Bachin kirkkokantaattia on osoittautunut Telemannin tekemiksi (BWV 141, 160, 218, 219, Anhang 156). Telemannin Brockes-passio (1716) on nuoren neron ensimmäisiä raapaisuja, jonka Bach kopioi 23 vuotta myöhemmin itselleen.
Telemannin luomisvoima ja uuden keksintäkyky hämmästyttää: Donner-Ode (Ukkosoodi) on teos, jossa kehutaan Jumalan luomistekoja. Hän sai siihen inspiraation Lissabonin maanjäristyksestä 1755, jolloin 2/3 kaupungista ja 30 000 henkeä tuhoutui. Donner-oodin esitys piti uusia 13 kertaa, ja vielä 1762 Telemann lisäsi siihen toisen osan.
1757 valmistui oratorio Die Tageszeiten (Päivänajat), joka koostuu neljästä kantaatista. Jokaisessa on oma sooloääni sekä soitinobligato: aamussa sopraano ja pikkutrumpetti, päivässä altto ja gamba, illassa tenori ja kaksi poikkihuilua, yössä basso sekä kaksi oboeta ja fagotti. Sävelmaalailu on teoksessa Haydnin luokkaa, ja sen Empfindsamkeit-tyyli on uuden luonnontuntemisen merkkinä.
Telemann sävelsi 1759 Klopstockin Messiaksen, joka on läpisävelletty ilman da capo -aarioita; Marpurg kehui sitä 1760. Jokainen Telemannin uusi teos löi aikalaiset ällikällä. Kun Chr. G. Krause sai 1760 käsiin Telemannin Ramler-sävellyksen Die Auferstehung und Himmelfahrt Jesu, hän totesi: “Se on täysin vertaansa vailla. Telemann on näyttänyt 80-vuotiaana että hän kykenee mihin hyvänsä.” Oratorio Der Tag des Gerichts (Tuomion päivä, 1762) on musiikillisesti klassismin kynnyksellä ja sisältää hurjia dissonansseja. Telemannin viimeiseksi sävellykseksi jäi Markus-passio (1767), jonka täydensi pojanpoika. Seuraavassa Tuomion päivän toisesta osasta bassoaaria, jossa kuvataan maailman järkkymistä:
| Da kreuzen verzehrende Blitze Und schießen vom flammenden Sitze des Richters herab. Nun eilet der Sturmwind mit brausenden Rasen Die rächenden Feuer zur Erde blasen, Und bläst sie hinab. |
Kaiken nieleviä salamoita risteilee ja ne sinkoutuvat alas liekehtivältä istuimelta tuomarin. Nyt ajaa myrskytuuli kohisevalla raivolla koston tulia maan päälle puhaltamaan, ja sysää sen alas. |
C. H. Graun
Trostvolle Gedancken über das Leiden und Sterben unsers Herrn und Heilandes Jesu Christi (Lohduttavia ajatuksia meidän Herramme ja Pelastajamme Jeesuksen Kristuksen kärsimyksestä ja kuolemasta, 1730) on Graunin ensimmäisiä merkittäviä kirkkoteoksia.
Der Tod Jesu (Jeesuksen kuolema, 1755) on galantti passiokantaatti italialais-saksalaiseen tyyliin, joka sisältää 25 lyhyehköä numeroa ja oli suosituin passio 1700-1800-luvuilla Bachin Matteus-passion ohella ja ennen Haydnin Luomista. Saksassa tunnetaan siitä 120 esitystä ajalla 1798-1848. Teoksen aariat ovat ilmeikkäitä ja kohtuullisia vaatimustasossaan. Ytimekkyytensä ja selkeytensä ansiosta teos oli helppokäyttöinen ja sopi maallikoillekin; se “oli valistusajan sentimentaalinen tragedia”. Teoksen populaarista ilmeestä käy esimerkiksi sopraanoaaria
| Ein Gebeth um neue Stärke zur Vollendung edler Werke theilt die Wolken, dringt zum Herrn, und der Herr erhört es gern. |
Rukous uusien voimien saamiseksi jalojen töiden loppuunsaattamiseksi hajottaa pilvet, yltää Herran luo, ja Herra kuulee sen mielellään. |
Muita säveltäjiä
Graunin jälkeen pohjoissaksalainen oratorio oli koraalin kautta kiinni seurakunnassa: mm. Johann G. Naumannin (1741–1801) oratorio Vater unser (Isä meidän, 1799). J. M. Kraus (1756–92) sävelsi niinkään oratorion Der Tod Jesu (Jeesuksen kuolema, 1776), joka esitettiin Buchen in Odenwaldissa; teos perustuu Krausin omaan tekstiin, ja siinäkin on mukana koraaleja. G. A. Kreusserilla on samaten Der Tod Jesu (1783), joka esitettiin Kurmainzissa; se perustuu Ramlerin tekstiin eikä sisällä koraaleja.
Johann Heinrich Rolle (1718–85) toimi Magdeburgissa. Burneyn mukaan hän oli “tulinen ja ajatusrikas säveltäjä, joka on tullut erittäin kuuluisaksi kirkkoteoksillaan”. Rolle sävelsi kantaatteja, motetteja, passioita ja passio-oratorioita. Jouluoratorio (Oratorium auf Weihnachten, 1769) on dramaattisen sijaan “lyyrinen draama” (Sulzerin määritelmän 1777 mukaan), vaikkakin alkaa komeasti clarinoilla ja patarummuilla, ja se sisältää myös kuvallisuutta ja tekstimaalailua. Henkilöt ovat allegorisia: Usko, Hartaus, Ilo, Siionin tyttäret, Luottamus. Oratoriossa Der Tod Abels (Aabelin kuolema, 1771) on populaareja melodioita ja vahvaa dramaattista vaistoa. Lazarus (1779) on sekin oikea kirkkodraama, jossa accompagnato-resitatiivin ja aarian raja-aidat ovat liukuvia.
Johann Ernst Bach (1722–77) sävelsi Passio-oratorion (1764), joka on empfindsam-tyylin tyypillinen edustaja. Siinä ei ole kertojaa, ja secco-resitatiivin asemasta on accompagnatoja; teoksessa ei ole turba- tai alkukuoroja, mutta kahdeksan koraalia ja seitsemän itsenäistä kuoro-numeroa. Teoksessa on rikas soittimisto, ja soolosopraano esiintyy kuoron dialogipartnerina. Sävellyksestä löytyy rohkeita modulaatioita: c-molli–>fis-molli–>F-duuri. Bachin saksalainesessa Magnificatissa “Meine Seele erhebt den Herrn” on viisiääninen avauskuoro (cantus firmus sekä ankara neliääninen polyfonia), napolilaisuutta ja kokeellista harmoniaa.
Wilhelm Friedemann Bach (1710–84) oli urkurinviroissa (1733-) eri paikoissa (Dresden, Halle), joten virkavelvollisuuksiin kuului mm. kantaattien säveltäminen. Hneltä on säilynyt 20 kantaattia sekä messunosia, mm. pääsiäiskantaatti Erzittert und fallet (Vapisee ja kaatuu; 1749–55).
J. Chr. Fr. Bachin (1732–95) Kindheit Jesu (Jeesuksen lapsuus, 1773) ja Auferweckung Lazarus (Lasaruksen henkiin herättäminen, 1773) ovat mietiskeleviä, puolidramaattisia teoksia. Isä-Bachin toiseksi nuorin musikaalinen poika sävelsi lisäksi kirkkokantaatteja ja -motetteja.
Johann Christian Bach (1735–82) läksi noin 1755 Italiaan, jossa hän sai 1760 Milanon katedraalin toisen urkurin toimen. Milanon aikana syntyi lähes 30 kirkkoteosta: mm. vajaaksi jäänyt Messa da Requiem (1757-8), jossa lyhyehköjä fuuga-tyylisiä Introitus- ja Kyrie-osia seuraa suuri napolilainen Dies irae kuorojen, aarioiden ja ensembleiden ketjuna.
Herkkätunteisen Bachin oratorioita
C. Ph. Em. Bachin Magnificat (1749) on säveltäjänsä muistettavimpia teoksia. Israeliten in der Wüste (Israelilaiset erämaassa, 1769) kuuluu hampurilaiseen dramaattiseen oratoriotraditioon. Die Auferstehung und Himmelfahrt Jesu (Jeesuksen ylösnousemus ja taivaaseenastuminen; 1777/8) C. W. Ramlerin tekstiin (1760) on sekä omistautunut Graunin tapaan että järisyttävän dramaattinen, Sturm und Drang -tyylinen maanjäristys- ja taivaaseenastumiskuvauksissaan. Mutta vaikka teos on Graunia parempi musiikillisesti, se ei saavuttanut samaa suosiota. Seuraavassa on tekstinäyte Israelilaiset erämaassa -oratoriosta:
| Aaron: Für euch fleht Moses stets um neue Huld den Ew’gen an, o zwingt ihn nicht zum Zorn durch eure Ungeduld. Er naht sich uns. Da Murren eurer Zungen ist bis zu ihm gedrungen. |
Aaron: Teille anoo Mooses aina uutta armoa Kaikkivaltiaalta, oi älkää pakottako häntä kiivastumaan kärsimättömyytenne tähden. Hän lähestyy meitä. Kieltenne nurkuna on kiirinyt hänen tykönsä. |
| Mooses Welch ein Geschrey tönt in mein Ohr? Tönt zu dem Thron des Herrn empor? Und reizet seine Rache? |
Mooses Mikä huuto kaikuu korviini? Kaikuu kohden Herran valtaistuinta? Ja kiihottaa hänet kostoon? |
| Israelilaisten kuoro Du bist der Ursprung unserer Noth, hast uns gefähret in den Tod; Gott schlummert, und wir hoffen nicht, daß er zur Hülf erwache. |
Israelilaisten kuoro Sinä olet syypää ahdinkoomme, olet johdattanut meidät kuolemaan ; Jumala uinuu, ja me emme toivo, että hän heräisi avuksemme. |
Berliiniläinen Carl Friedrich Fasch (1736–1800) sävelsi 1783 monikuoroisen messun, 1793 monikuoroiset Kyrien ja Glorian, joissa lähtökohtana toimi Benevolin roomalainen kolossaalityyli – eli kyse oli musiikinhistorian elvytyksestä.