Kristillisen kirkon musiikin juuret
Lähi-idän kulttuureissa ei tunneta sanaa ’musiikki’, joka on kreikkalaisperäinen, alunperin lähes kaiken esteettisen elämänpiirin, mm. runouden, draaman ja tanssin sisältävä käsite. Puhdasoppisen islamin piirissä ei myöskään tunneta kristillisen kirkon ’liturgiaa’ vastaavaa käsitettä: jumalanpalvelus muodostuu Koraanin lukemisesta resitoiden. Vastaavasti siellä ei tunneta uskonnonharjoittamisessa käytettävää musiikkia, joka islamin mukaan ohjaa ihmisten ajatukset maallisiin asioihin.
Muessinin rukouskutsu
Kuitenkin rukouskutsut (muessinin huudot) samoin kuin Koraanin tekstien resitointi mielletään länsimaissa musiikiksi. Allahin nimen ylistämiseksi sallitaan vapauksia, joiden tuloksena on kristillisen kirkon liturgista musiikkia vastaavia ilmiöitä. Erikoistapaus on sufilaisen dervissiliikkeen piirissä korostettu elämyksellisyys, joka ilmenee tanssin, laulun ja soitinmusiikin muodossa. Vaikka ’musiikki’ ei alunperin kuulu Lähi-Idän kulttuuriin, itse musiikin harjoitus on kyllä usein ollut arvostettua uskonnonharjoituksen ulkopuolella. Monet läntisen musiikin ilmiöt, osin mm. urut, juontavat juurensa arabikulttuuriin.
Vanha testamentti ja musiikki
Vaikka Raamatussakaan ei puhuta ’musiikista’, Israelin kansan elämästä kertovissa kirjoituksissa on lukuisia musiikilliseen ilmaisuun, lauluun, soittoon ja tanssiin liittyviä sanoja. Musiikkia ei tunneta irrallisena, itsenäisenä taiteenlajina, vaan se liittyy arjen elämään, juhlaan ja jumalanpalvelukseen. Vanhan testamentin teosentrisen eli jumalakeskeisen elämännäkemyksen mukaan todellisuutta ei jaeta pyhään ja maalliseen.
Keskeinen hepreankielinen jumalanpalveluksen termi on ylistys, hll, josta on muotoutunut yleiskristillinen sana Halleluja – ylistäkää Jumalaa. Ylistys on kokonaisvaltaista, sen on nähty kohoavan Jumalalle koko luomakunnasta, jossa ihminen on yksi luoduista. Ylistys ei myöskään ole järjen asia, vaan koko ihminen luotuna olentona ylistää.
Erityinen ylistyksen paikka oli Jerusalemin temppeli. Vanhan testamentin ajan temppelimusiikista vastasivat leeviläiset. Nämä olivat ainakin puoliksi ammattimaisia muusikoita, jotka kuuluivat Leevin sukukuntaan ja hoitivat tehtäviään vuorotellen. Soittimilla samoin kuin musisoinnin käytännöillä näyttää olevan yhteyksiä varhaisempiin itäisiin kulttuureihin, ennen kaikkea Mesopotamiassa ja sen eteläosassa, Babyloniassa, esiintyneisiin.
Psalmit
Monissa Vanhan testamentin psalmeissa ylistykseen liittyy musisoiminen: ”Tulkaa hänen porteilleen kiittäen, hänen esipihoilleen ylistystä laulaen” (Psalmi 100). Monipuolisimmin temppelin musiikkia kuvataan psalmissa 150, josta on muokattu vuoden 1986 suomalaisen virsikirjan virsi 332 Herraa hyvää kiittäkää:
| Halleluja! Ylistäkää Jumalaa hänen pyhäkössään, ylistäkää häntä taivaan mahtavissa holveissa! Ylistäkää häntä, hänen väkeviä tekojaan, ylistäkää häntä, hän on suuri! Ylistäkää häntä raikuvin torvin, ylistäkää häntä harppua ja lyyraa soittaen! Ylistäkää häntä tanssien ja rumpua lyöden, ylistäkää häntä luuttua ja huilua soittaen! Ylistäkää häntä symbaalien helinällä, ylistäkää häntä riemukkain symbaalein! Kaikki te, joissa on elämän henkäys, ylistäkää Herraa! Halleluja! |
Cimbalis
Kuoro- ja soololaulajien musisointiin liittyivät, lähinnä uhritoimituksen yhteydessä, kielisoittimet (nebel, kinnor), vaskipuhaltimet (hasosera) ja lyöntisoittimet (mm. symbaali)) sekä harvemmin ruokolehtipuhaltimet (ugab ja halil). Suomalaisessa Raamatussa samoin kuin virsissä soittimet on käännetty mm. harpuiksi, kanteleiksi ja huiluiksi. Vanhan testamentin henkilöistä liittyvät musiikkiin ennen kaikkea soittajien kantaisä Jubal sekä kuningas Daavid, jonka mukaan Psalmien kirjaa on myöhemmin usein kutsuttu Daavidin psalttariksi.
Jerusalemin temppelin musiikkikäytäntö päättyi temppelin hävitykseen 70 jaa. Juutalaisten synagogien musisointi rajoittui pääasiassa verraten yksinkertaiseen resitointiin
Musiikin kuvauksia Vanhassa testamentissa
Vaeltavan Israelin kansa lauloi ”vesilaulua” (4. Moos. 21:17-18) samalla tavoin kuin beduiinit vielä 1900-luvun alussa. Vastaavaan tapaan Mooses ”sanoi”, ilmeisen juhlalliseen tapan liitonarkun kuljetukseen liittyvät rukoukset (4. Moos. 10:35-36). Merkinantovälineiksi tuli takoa hopeatorvet (hasosera) (4. Moos. 10:1-10) , joita tuli soittaa myös riemujuhlissa. Mirjamin lauluna on tullut tunnetuksi Aaronin sisaren, naisprofeetan laulu, jota tämä säesti (käsi)rummulla samalla kun ”kaikki naiset seurasivat häntä tanssien ja rumpua lyöden” (2. Moos. 15:20-21):
Laulakaa ylistystä Herralle,
hän on mahtava ja suuri:
hevoset ja miehet
hän mereen suisti!
Laulua säestettiin Vanhan testamentin kuvaamina aikoina soittimin, samaan tapaan kuin nykyisen Lähi-Idän kansanmusiikissa. Moninaisiin kielisoittimiin viitataan sellaisilla nimityksillä kuin kle shir, sananmukaisesti ”lauluun liittyvät välineet”, ja le-sharim, ”laulajille”.
Kuten monissa muissa kulttuureissa laululla on ollut paikkansa juutalaisten elämän lähes kaikissa tapahtumissa. Sotaisiin yhteyksiin liittyy laulu, jolla naiset tervehtivät Daavidia tämän voitettua filistealaisen Goljatin (1. Sam. 18:6-7):
Kun sotajoukko palasi takaisin Daavidin surmattua filistealaisen, naiset lähtivät kaikista Israelin kaupungeista kuningas Saulia vastaan laulaen, tanssien ja iloiten, rumpuja ja symbaaleja lyöden. Riemuitsevat naiset lauloivat kertosäettä: ”Saul kaatoi miehiä tuhansin, Daavid kymmenintuhansin.”
Daavid taas toimi seuraavana päivänä ”tapansa mukaan” musiikkiterapeuttina soittamalla harppua rauhoittaakseen ”pahan hengen” ahdistaman Saulin mieltä (1. Sam. 16:14-23, 18:10).
Daavidin myöhempiin voitonjuhliin liittyivät tanssi, laulu ja soitto: ”Ja Daavid ja kaikki israelilaiset karkeloivat riemuissaan Herran edessä ja lauloivat soittaen lyyraa ja harppua, rumpuja, helistimiä ja symbaaleja.” (2. Sam. 6:5); ”Daavid ja koko Israelin heimo saattoivat Herran arkkua, ja riemu raikui ja torvet soivat.” (2. Sam. 6:15).
Jerusalemin temppelin musiikki
Kuningas Salomon aikaan vuoden 900 eaa. tienoilla rakennetussa Jerusalemin temppelissä jatkettiin vanhempia Lähi-Idän perinteitä. Temppelin avajaiset olivat juhlavat (2. Aik. 5:12-13):
Kaikki leeviläislaulajat […] seisoivat alttarin itäpuolella symbaalit, harput ja lyyrat käsissään. Heidän vierellään oli satakaksikymmentä pappia, jotka puhalsivat torviin. Pappien astuessa ulos temppelistä soittajat ja laulaja virittivät yhteen ääneen kiitoslaulun Herralle. Torvet, symbaalit ja muut soittimet alkoivat soida, ja laulajat puhkesivat ylistämään Herraa […]
Apokryfisessä Sirakin kirjassa (n. v. 200 eaa.) (Sir. 50:1-21) on vastaavanlainen, runollinen jumalanpalveluksen kuvaus (Sir. 50:16-21, heprealaisen tekstin käännösehdotus, 2006):
Silloin papit, Aaronin jälkeläiset puhalsivat metallitorviin;
riemukkain, mahtavin sävelin he soittivat,
jotta Korkein muistaisi kansaansa.
Innokkaasti, yhtenä miehenä
kaikki heittäytyivät kasvoilleen maahan
ja osoittivat kunnioitustaan Korkeimman edessä,
Israelin Pyhän edessä.
Laulu kaikui mahtavana,
ja sille antoivat pontta väkijoukon ilonhuudot.
Juutalaisten Tamid-kirjan mukaan (VII:3) kuorossa oli vähintään 12 laulajaa, kaikki miehiä, sekä muutamia poikia ”lempeine äänineen”. Soittimien joukossa mainitaan kielisoittimet kinnor ja nebel (suomennettuina lyyra ja harppu), halil (tarkoittaa useita puhallinsoitintyyppejä, luultavasti ruokolehtisoittimia, ehkä myös kreikkalaisen aulóksen kaltaisia kaksoissoittimia) ja meziltayim (pronssiset symbaalit). Niitä käytettiin juhlatilanteissa kuten juutalaisten pääsiäisenä ja lehtimajanjuhlan aikaan.
Psalmien muutamat otsikot sekä juutalaisten Talmud viittaavat siihen, että leeviläiset lauloivat soitinten, varsinkin näppäiltävien kielisoitinten säestäminä ja saattoivat soittaa välisoittoja vaskipuhaltimilla. Psalmien sela-sana saattaa viitata musiikkiryhmien vuorotteluun.
Lähteet ja kirjallisuus
Wilson-Dickson, Andrew 1992. The Story of Christian Music. Oxford: Lion Publishing.
Wilson-Dickson, Andrew 1996. Musik i kristen tradition. Stockholm.