Luonnehdinta
Pierre de la Croix´n motetti S’amours eust point de poer 1200-luvun lopulta (ensimmäinen sivu). Lähde: Montpellier, Bibliothèque de la faculté de médecine, manuscrit H 196, f° 270r°.
Motetista (ransk. mot = sana) muodostui 1200-luvun aikana tärkein musiikinlaji, kokeilun ja luovuuden kohde, joka voitiin laatia käyttämällä erilaisia menettelytapoja, mutta jossa keskeisenä piirteenä oli uuden tekstin, melodian tai molempien lisääminen olemassa olevan musiikkiaineiston päälle. Motetti on ”keskiaikaisen kulttuurielämän mikrokosmos”.
Motetin keskeinen teoreetikko ja kuvaaja Johannes de Grocheo (flaamilainen) luonnehtii lajia tutkielmassaan De musica (Musiikista, n. 1300):
Motetti on useammasta äänestä kokoonpantu laulu, jossa on monta tekstiä ja moninkertainen tavujako ja jossa aina kaksi ääntä konsonoivat keskenään. Siinä on 3 tai 4 ääntä, jokaisella äänellä täytyy olla tavujakonsa lukuun ottamatta tenoria, jolla on monissa moteteissa teksti kun taas toisissa ei, ja jokainen ääni konsonoi jonkin toisen kanssa jossain täydellisessä konsonanssissa, olkoon se sitten kvartti, kvintti tai oktaavi.
Tarkasti ottaen motetti on tekstikorosteinen 2-4-äänisen laulun laji, joka syntyi noin vuoden 1200 tienoilla, kun mm. Perotinus alkoi kirjoittaa vanhojen organumien clausula-jaksojen tilalle uusia 2-3-äänisiä korvaavia clausuloja (substitute clausulae) sekä laati, kenties yhteistyössä Philippe de Chancelierin (kansleri Filipin), Pariisin Notre Damen kirkon kanslerin (1219-36) kanssa, uusia tekstejä kaksiäänisiin discantus-jaksoihin eli varusti toisen, melismaattisen mutta modaalirytmisen ja tekstittömän äänen tekstillä. Näitä clausuloita löytyy eri käsikirjoituksista noin 500.
Synty
Motetin synnystä on olemassa kaksi teoriaa, vanhempi ja uudempi, vaikka nykyään ollaan välittävällä, molemmat näkemykset yhdistävällä kannalla.
- Motetti syntyi liturgisen tenorin pohjalta kirkollisen, latinankielisen ja sofistikoituneen runoilun muotona ja muuttui vähitellen yhä maallisemmaksi eli ranskankieliseksi, jolloin kansankieliset motetit olisivat latinalaisten motettien uudelleentekstityksiä eli kontrafakteja.
- Motetit ovat yhtä hyvin varhaisia, jos ne ovat ritarilaulun moniäänisiä versioita siten, että lauluun on lisätty liturginen tenoriääni motetin pohjaääneksi tai että ranskalainen teksti on pyyhitty ja muutettu latinalaiseksi (eli on myös kontrafakti mutta toisinpäin).
Motetin vanhimpien muotojen syntytavat ovat jo siten monenlaiset:
- Clausulan ylempi ääni saa uuden tekstin, jolloin syntyy kaksiääninen (clausula-)motetti.
- Mahdollisesti lisätään kolmas ääni, joka käyttää samaa tekstiä kuin toinenkin ääni, jolloin tuloksena on conductus-motetti.
- Ritarilauluun sommitellaan liturginen tenori, jolloin saadaan kaksiääninen ritarilaulu.
- Ritarilaulun teksti vaihdetaan ranskasta latinaksi, jolloin saadaan kaksiääninen latinalaismotetti.
- Ritarilaulua käytetään pohjamelodiana uusille äänille ja/tai teksteille, jolloin saadaan 2-4-ääninen motetti.
Termejä
Pohjamelodian eli tenorin yläpuoliset äänet varustettiin latinankielisillä teksteillä, selityksillä eli parafraaseilla. Ne kommentoivat usein alkuperäisen tenoritekstin ensimmäistä sanaa tai avaussanoja, sen kantalaulun koko tekstisisältöä tai kirkkolaulun liturgista yhteyttä. Joskus kuitenkaan lisätyillä teksteillä ei ollut yhteyttä tenoriin. Lisäsanoituksen vuoksi clausula sai vähitellen nimen motetus (= tekstitetty), joka tarkoitti sekä toista ääntä että koko syntynyttä sävellystä.
Äänten nimet motetissa ovat alhaalta ylöspäin:
- alin ääni eli franko-roomalainen kirkkolaulumelodia: cantus eli tenori
- keskimmäinen ääni: motetus (= tekstitetty) eli duplum (toinen ääni)
- ylä-ääni: triplum (kolmas ääni)
- joskus harvoin ylinnä vielä quadruplum (neljäs ääni)
Kun motetin historian alkuvaiheessa eri äänet olivat luonteeltaan suhteellisen samankaltaisia, 1200-luvun puolivälin jälkeen yleistyi tyyppi, jossa on puheenomaisen nopea, lyhyistä aika-arvoista koostuva triplum, hitaampi melodinen motetus (= duplum) ja ankaraa rytmikaavaa noudattava tenori. Jos aiemmat motetit ovat esifrankolaisia, jälkipuoliskon motetit ovat frankolaisia ja ne ovat leimallisia ars antiquan toisen puoliskolle (1200-luvun loppu).
Tyypit ja alalajit
Motetin tyyppejä ja alalajeja on useita:
- conductus-motetti, a) jos ylä-ääni/äänet noudattaa/vat suunnilleen samaa rytmiä tenorin kanssa ja/tai b) jos kaksi ylä-ääntä käyttää samaa tekstiä
- kaksiääninen latinalaismotetti, jossa duplum on saanut latinalaisen tekstin
- kaksiääninen ranskalaismotetti, jossa duplum on saanut ranskalaisen tekstin
- kolmiääninen latinalainen kaksoismotetti, jossa duplum ja triplum ovat latinaa ja niissä on eri tekstit
- kolmiääninen sekakielinen kaksoismotetti eli makaronimotetti, jossa duplum on latinaa ja triplum ranskaa tai päinvastoin
- kolmiääninen ranskalainen kaksoismotetti, jossa sekä duplum että triplum ovat ranskaa ja äänissä on eri tekstit
- neliääninen kolmoismotetti, joita on puhtaasti latinalaisia ja ranskalaisia sekä makaronimotetteja
- rondeau-motetti, jossa duplum tai triplum on kirjoitettu 6- tai 8-säkeisen rondeaun muotoon
- motet enté (= siirrännäis-, oksastus- tai ymppäysmotetti), jolloin motetin sisällä, usein alussa ja lopussa, mutta mahdollisesti myös keskellä, esiintyy osia tai tavallisimmin kertosäe eli refrain jostain aiemmasta teoksesta tai sitten se on sepitetty varta vasten. Refrain voi esiintyä joko kokonaisena sekä alussa että lopussa ylä-äänessä/äänissä tai sitten vain sen alkupuolisko esiintyy alussa ja toinen puolisko lopussa. Menettely saattaa viitata myös koko motetin ritarilaulualkuperään. Refraineja on löydetty motettiaineistosta 651, joista 282 esiintyy vain kerran ja loput kiertävät motetista toiseen ja myös chansonien ja motettien välillä.
Rakenne
Clausula-alkuperän vuoksi 1200-luvun motetin keskeisenä piirteenä on säerakenteen epäsäännöllisyys, vaikka vähitellen pyrittiin niiden rationaaliseen keskinäissuhteeseen, esimerkiksi neljän, kahdeksan ja kahdentoista longan eli perfektion mittaisten säkeiden vuorotteluun.
Clausulan rytmiikan ja säepituudet määritti tenori, alkuperäinen franko-roomalainen kirkkolaulu, ja kun duplum (ja mahdollinen triplum) tekstitettiin, sen säkeissä otettiin huomioon pohjaäänen rakenne eli runon säepituudet heijastavat clausulan fraasirakennetta.
Riimeillä sen sijaan saattoi olla oma, riippumaton rakenteensa ja elämänsä. Samoin uudet sävellettävät ylä-äänet enimmäkseen sopeutettiin tenoriin ja runoon: musiikki sai mukautua tekstiin. Tosin 1200-luvun puolivälistä eteenpäin runon säepituuksien ja musiikin fraasipituuksien välillä vallitsi usein eriaikaisuus. Motetin ylä-äänet saattoivat yhtä hyvin käyttäytyä homorytmisesti kuin olla eri vaiheissa.
Motetti joustavana yhteisomaisuutena
Useimmat motetit ovat anonyymejä ja esiintyvät lukuisina eri versioina: sama tenori voi saada erilaisia ylä-ääniä ja tekstejä ja niitä voidaan vaihdella keskenään. Lisäksi jokin ääni saatettiin jättää esittämättä eli esittäjät saattoivat valita haluamansa äänten yhdistelmän saman käsikirjoituksen sisältä tai yhdistellä eri käsikirjoitusversioita keskenään.
Motettien clausuloista otetut tenorit ja olemassa olevat ylä-äänet olivat esittäjien ja säveltäjien vapaassa käytössä jatkomuokkausta varten tai syrjäytettävissä, jos haluttiin laatia uusia tekstityksiä tai säveltää uusia ääniä.
Motettien tenorisävelmät olivat peräisin aluksi Magnus Liber -kokoelman clausula-jaksoista, jolloin vain yksi lause tai sana tai peräti vain tavu saattoi muodostaa tenorin tekstisisällön: esimerkiksi Haec dies, Domino tai pelkkä go-tavu sanasta Virgo.
Motetin kirjoittamisen käytänteitä
Koska motetissa saattoi olla kolme jopa neljä eri tekstiä, kokonaisuutta kutsuttiin eri äänien incipit-yhdistelemällä eli kaikkien tekstien ensimmäisellä sanalla tai tekstisäkeellä: esimerkiksi Quant voi-Virgo-Haec dies (Kun nään-Neitsyt-Tämä on se päivä) tai Plus bele que flor est – Quant revient et fuelle et flor – L’autrier joer – Flos filius eius (Kauniimpi kuin kukka on – Kun palaavat lehdet ja kukat – Äskettäin kävin – Hänen poikansa on kukka).
Partituurin sijasta äänet kirjoitettiin vierekkäin tilan säästämiseksi, duplum ja triplum toistensa vierelle pergamentin yläosaan ja tenori näiden alle, sillä ylä-äänten tekstit veivät enemmän tilaa kuin tenorin.
Tosin on tärkeää tietää, että organumit, conductukset ja jopa conductus-motetit voitiin yhtä hyvin kirjoittaa päällekkäin, jolloin saatiin vanhalla ajalla muutoin harvinainen partituurinotaatio. Partituureiksi polyfonisia sävellyksiä laadittiin varsinaisesti vasta 1500-luvun lopussa.
Tenoriäänet moteteissa saatettiin soittaa ja vähitellen tenoreina alettiin käyttää myös maallista musiikkia ja tanssisävelmiä. Tenori koostui yleensä lyhyistä rytmiaiheista tai -säkeistä: 1. ordo, jos rytmimalli esiintyy vain kerran, 2. ordo, jos se esiintyy kaksi kertaa jne. Tenorimelodia (cursus) voi esiintyä vain kerran, kahdesti tai useamman kerran joko samanlaisena tai eri tavoin rytmitettynä motetin aikana.
Motetin käyttö ja sosiaalinen funktio
Motetetti oppineiden viestinnän välineenä
Johannes de Grocheon mukaan
Tätä laulua [= motettia] ei hyödytä esittää rahvaan edessä, koska se ei osaa kiinnittää huomiota sen hienouksiin eikä sitä miellytä sen kuuntelu. Mutta se sopii oppineille ja niille, jotka etsivät taiteesta hienouksia. Niinpä motetteja lauletaan tavallisesti oppineiden juhlissa heidän ylösrakennuksekseen, kuten cantilenaa, jota kutsutaan rotundellukseksi, rahvaan tilaisuuksissa.
Motetti aloitti elämänsä pääosin liturgisessa yhteydessä ja se oli paitsi alkuperäisen kirkkolaulun määrätyn tekstijakson, -säkeen tai -tavun pitkälle viety musiikillinen koristus myös tavallaan musiikillis-tekstillinen saarna mukaillessaan tai täydentäessään koraalin tekstisisältöä uusilla tulkinnoilla ja pohdinnoilla. Motetit tukivat Maria-kultin vakiintumista osaksi katolista opetusta ja uskonkäsitystä.
Vähitellen latinalainen motetti peri uudempana, kehittyneempänä ja haastavampana ilmiönä conductuksen paikan ajankohtaisten kirkollisten ja myös yhteiskunnallis-poliittisten tapahtumien ja ongelmien arvioijana, jopa kritisoijana ja protestien esittäjänä.
Muutoksia käyttäjäkunnassa: julkisesta yksityiseen ja kirkosta maalliseen sivistyneistöön
Motetista tuli vähitellen solistinen laji, joten katedraalien asemasta motetit kaikuivat pikemminkin klerkkien sekä oppineen yliopistoväen puolivirallisissa tilaisuuksissa ja illanistujaisissa. Myös runouden korkea taso ja sävellystekniikan hienostuneisuus viittaavat sivistyneeseen käyttäjäkuntaan ja korkeakulttuuriseen ilmiöön.
Motettia pidettiin ymmärtäjien taiteena, vahvaa älyllistä panosta kysyvänä eksklusiivisena lajina. Kolmen eri äänen ja kahden tekstin seuraaminen ei liene helppoa kenellekään, joten Grocheon yo. havainto on kuta kuinkin oikeaan osuva.
Suunta kirkosta klerkkien yksityistilaisuuksiin ei ollut ainoa motetin yhteiskunnallinen kulkureitti. Ranskankielinen kaksoismotetti vakiintui nopeasti ja oli maallisen polyfonian tärkein varhaismuoto cantilenan ohella. Kun yksiääniseen truveerilauluun sovitettiin liturginen tenori, saatiin kaksiääninen ritarilaulu: motetti oli tässä tapauksessa tapa laulaa vanha, suosittu chanson varustettuna uudella, usein soitetulla säestysäänellä.
Ritarilaulu kulkeutui hoveista kaupunkien porvariskoteihin ja klerkkien tilaisuuksiin ja päätyi lopulta poistekstitettynä lähtökohdaksi latinalaiselle motetille. Etenemisreittien keskivaiheilla latinankielinen ja ranskankielinen motetti törmäsivät toisiinsa ja esiintyivät sulassa sovussa todennäköisesti samantyyppisissä käyttöyhteyksissä.
Motetti hengellisen ja maallisen rajapinnalla
Ranskalaisen motetin pääkäyttöalue sijaitsi kirkon ulkopuolella, mutta ranskankielisten motettien ryhmittely käsikirjoituksissa liturgisten tenorien mukaisiksi loogisiksi sarjoiksi antaa ymmärtää, että ranskankielinen motetti ei ollut mahdottomuus kirkkokäytössäkään. Niiden aihepiiri viittaa pääosin maalliseen käyttöön: ranskankieliset motetit keskittyvät eroottis-chansonmaiseen tematiikkaan.
Joukossa on kevätlauluja, syksy- ja talvilauluja, pastoraaleja, erilaisia rakkauslauluja, alboja, naistenlauluja,lauluja naisia, rakkautta ja maallista rakkautta vastaan, seuralauluja, tanssi- ja soittolauluja. Näin motetti ilmiönä kosketti laajoja oppineita ja yläluokkaisia kansalaispiirejä, se sitoi hengellisen ja maallisen elämänpiirin yhteen tavalla, jota on vaikea ymmärtää nykypäivänä.
Ajoituksen ongelma
1200-luvulta on säilynyt yli 1200 motettiääntä, joiden erilaisista yhdistelmistä saadaan muodostettua uusia motetteja. Käsikirjoitukset kertovat syntyaikansa ja -paikkansa ohella vain vähän sisältämiensä kappaleiden iästä ja niiden laatijoista, musiikin ja runouden kirjoittajista. Samoin tiedämme liian vähän motettien esittämisestä ja kuuntelemisesta.
Ajoitusten vaikeuden takia motetin ja sen eri alalajien kronologia on hankalasti muodostettavissa. Clausula edeltää motettia, mutta muutoin ei vallitse täyttä yksimielisyyttä motettityyppien aikajärjestyksestä. Ranskalainen kaksoismotetti lienee vakiintunut ennen latinalaista. Kaksikielisten makaronimotettien merkitystä on liioiteltu suhteettomasti niiden vähäiseen määrään nähden.
Lähteitä
Motetteja löytyy kolmenlaisista lähteistä:
- ritarilaulukirjoista (chansonnier)
- motettikirjoista (liber motetorum)
- messukirjoista
Pariisilaisissa chansonnier-kokoelmissa (Chansonnier du Roi ja Chansonnier de Noailles) on motetteja yhdessä ritarilaulujen kanssa.
- Magnus liber on varhaisvaiheen tärkein kirja, jossa on tekstitettyjä clausuloita; siten motetin varhaisvaihe kuuluu yhteen Notre Dame -koulun loppuvaiheen kanssa (n. 1200-30/40).
- Pariisin La Clayette -käsikirjoitus (Cl) (n. 1220-luku-1260-luku) sisältää 55 motettia: kaksi kaksiäänistä motettia, kolmiäänisiä motetteja 40, neliäänisiä motetteja 13 (latinalaisia, ranskalaisia sekä makaroni-, kaksois- ja kolmoismotetteja).
- Firenzen käsikirjoitus (F) (n. 1245-55) sisältää organumien ja conductuksien ohella kolmiäänisiä clausuloita 14, kaksiäänisiä latinalaismotetteja 464 sekä 67 latinalaista kaksoismotettia.
- Wolfenbüttelin (W1) (n. 1250) käsikirjoitus sisältää organumeja, conductuksia, trooppeja, kaksiäänisia clausuloita 70, 3- ja 4-äänisiä clausuloita kumpiakin yhden.
- Wolfenbüttel (W2) (n. 1244-60) sisältää organumeja ja conductuksia, mutta jo pääosin motetteja, joita on yhteensä 221. Joukossa on kolmiäänisiä sekä latinalaisia että ranskalaisia conductusmotetteja, 2-3-äänisiä latinalaismotetteja, 2-3-äänisiä ranskalaismotetteja ja yksi neliääninen ranskalaismotetti (jossa on siis kolme erilaista ranskalaista tekstiä). Käsikirjoitus sisältää 23 kaksoismotettia, joista vain kolme on latinankielisiä valtaosan ollessa ranskankielisiä motetteja.
Pääosa ars antiquan loppuvaiheen (1240-1300) sävellyksistä on kolmessa lähteessä:
- Montpellier Codex (M) (aineisto kattaa koko 1200-luvun), ja siinä on 336 polyfonista kappaletta, joista 252 on motettia. Kirja sisältää kaksiäänisiä latinalais- ja ranskalaismotetteja, kolmiäänisiä ranskalaisia ja latinalaisia kaksoismotetteja sekä makaronimotetteja.
- Bamberg Codex (B) (aineisto n. 1260-90) sisältää sata kolmiäänistä motettia, joista 44 on latinalaisia, 47 ranskalaisia ja 9 sekakielisiä kaksoismotetteja.
- Torinon käsikirjoitus (T) (aineisto 1200-luvun lopulta) sisältää 31 kaksoismotettia, joista 24 on ranskalaisia, 6 makaronimotettia ja yksi latinalaismotetti; lisäksi kolmiäänisiä conductuksia on kolme.
Haec dies -motetin vaiheita ja versioita
W2:sta löytyy kaksiäänisiä discantus-tyyppisiä clausuloita Haec dies -tenorille. Clausulan ylä-äänen eräs tekstitrooppi, uusi duplum- eli motetus-teksti alkaa sanoin Haec dies letitie, celebris memorie (Tämän ilon päivän juhlallinen muisto). Samaan ylä-ääneen löytyy myös ranskankielinen teksti: Au coumencement d’este, que naist la flor au vert pre (Kesän alussa, kun kukka puhkeaa viheriällä niityllä).
Maria-kulttia heijasteleva duplum-äänen latinalaistekstitys (Virgo virginum, lumen luminum – Neitsyiden neitsyt, valojen valo) julistaa neitseyden autuaaksitekevää voimaa; se löytyy Cl-käsikirjoituksesta: Neitseiden neitsyt, / valojen valo, / ihmisten uudistaja, / joka kannoit Herraa; / sinun kauttasi, Maria, / anteeksianto on taattu: / kuten enkeli ilmoitti, / neitsyt olet ennen ja jälkeen.
Seuraavassa vaiheessa kenties joku oppinut kirkonmies on lisännyt kaksiääniseen motettiin kolmannen äänen, triplumin, jolloin sitä on voitu aluksi laulaa motetuksen tekstillä tai sitten triplum varustettiin heti myös uudella tekstillä. Latinalainen kolmiääninen kaksoismotetti (B 96: O mitissima virgo Maria) runoilee triplumissaan: Oi suloisin neitsyt Maria, / rukoile poikaasi, / meille antamaan apua ja parannuskeino pahoja henkiä vastaan / [sekä] heidän petollista viekkauttaan ja irstauttaan [vastaan].
Esimerkissä tenori on otettu Haec dies -graduaalin alusta ja käsittää sen ensimmäiset 17 säveltä ja tekstisäkeen “Tämä on se päivä”. Tenori noudattaa pääosin 1. rytmimoodia (trokee), vaikkakin etenkin rajakohdissa siirrytään 5. rytmimoodiin (spondee). Tenorimelodiassa on kaksi cursusta eli saman melodiajakson läpivienti, jotka ovat 14 perfektion eli longan mittaiset.
Haec dies.
Molempien ylä-äänten tekstisäkeet ovat suurin piirtein samassa vaiheessa, ja musiikillisesti ne kulkevat yhtä jalkaa. Pyrkimys lähes samanmittaisiin melodisäkeisiin on vahva: niiden pituudet ovat 2 x (3 + 3 + 4 + 4) perfektiota. Säkeiden aluissa ja lopuissa sekä jokaisen perfektion alussa vallitsee poikkeuksetta täydellisen konsonoiva yhteissointi: 1-5-8. Perfektioiden jälkiosien breviksillä sen sijaan voi tapahtua kaikenlaista, eli niitä ei pyritty vielä kontrolloimaan.
Sama musiikki esiintyy kolmiäänisessä makaronimotetissa (M 45), jossa triplum on saanut ranskankielisen tekstin Quant voi revenir d’esté la saison (Kun näen kesäkauden palaavan). Emme varmuudella voi kuitenkaan sanoa, kumpi versio on vanhempi, sillä yhtä hyvin latinalainen versio on voinut syntyä suositun ranskalaisen lemmenlaulun pois- ja uudelleentekstityksen ansiosta.
Haec dies -sävelmä saattoi palvella yhtä hyvin tenorina truveerilaululle (M 184), jonka ylä-ääni on ranskankielinen ja alaääni toimii – varhaisen rondeaun tapaan aaaba – melodiatoistoille rakentuvana, todennäköisesti soitettuna tenorina: Hui main au doz mois de mai (Tänä aamuna suloisessa toukokuussa); kyse on ritarilaululle tyypillisestä pastourelle-alalajista.
Haec dies -tenoriin tehtyjä puhtaasti latinankielisiä kaksoismotetteja on säilynyt vielä muitakin: mm. Ut celesti possimus / Cum sit natus hodie / Haec dies (B 21) (Jotta voisimme nauttia taivaan suloisuudesta / Koska tänä päivänä on syntynyt neitsyestä / Tämä on se päivä). Musiikiltaan ja teksteiltään täysin erilainen on latinalainen kaksoismotetti Salve, virgo Katherina / Sicut solis radium / Haec dies (B 87) (Terve, neitsyt Katariina / Niin kuin auringonsäde / Tämä on se päivä), jonka teksti ylistää legendanomaista Aleksandrian kuninkaan tytärtä, neitsyt Katariinaa.
Edellisen kanssa musiikillisesti identtinen versio (M 88) on ranskalainen kaksoismotetti teksteillä Lonc tans ai mise m’entente / Au comencement d’este / Haec dies (Kauan aikaa olen päättänyt rakastaa / Kesän alkaessa / Tämä on se päivä).
Lähteet ja kirjallisuus
Mark Everist 1994, French motets in the thirteenth century. Cambridge: Cambridge University Press.
Die Musik des Mittelalters. Toim. Hartmut Möller & Rudolf Stephan 1991 (= Neues Handbuch der Musikwissenschaft, Band 2, toim. Carl Dahlhaus & Hermann Danuser). Laaber: Laaber-Verlag.