Englantilaisissa uruissa oli jo 1700-luvulla paisutuspillistö 2–3:n sormion joukossa (Great, Choir, Swell), muttei jalkiota. 1600-luvun jälkipuoliskolla virginaali-musiikin määrä väheni ratkaisevasti, ja viimeinen virginalisti oli Worcesterin katedraalin urkuri Thomas Tomkins (1572–1656). Tämän jälkeen isompi ja värikkäämpi cembalo valtasi alaa (n. 1650–1750).
Henry Purcell
Purcellin (1659–95) klaveerimusiikissa ranskalainen koristeellisuus ja italialainen melodinen voima yhdistyvät. Hän sävelsi kahdeksan sarjaa, joiden osina ovat yleensä preludi–almand–corant, mahdollisesti lisäksi tai korvaamassa kolmatta osaa minuet, saraband tai hornpipe.
Lessons (“esitys- tai sävellysharjoitus”) oli termi, joka tarkoitti klaveeri- tai yhtyekappaletta, joskus kappaleiden muodostamaa sarjaa. Purcellin kokoelmassa A Coice Collection of Lessons for Harpsichord or Spinnet (1696 postuumisti) on sarjoja ja irtokappaleita sekä Suits of Lessons (n. 1715, 1717).
Voluntary tarkoitti lähinnä preludia/toccataa/fancya/fuugaa tms. pienimuotoista sävellystä, myöhemmin jopa sonaatti/konserttotyyppistä moniosaista kokonaisuutta. Purcellilla on molempia tyyppejä. Ground-lajissa oli muutamia melko erityyppisiä ja -ja pituisia bassoteemoja ja niihin laaditiin muunnelmasarjoja. Trumpet Tune oli eräs suosikkilaji Englannissa ja Purcellillakin on niitä muutama, joskin se suosituin on todennäköisesti J. Clarken käsialaa.
John Blow
Blow (1649–1708) oli Westminster Abbeyn urkuri, joka kirjoitti mm. voluntareja ja sarjoja (A–C–S), joissa on myös toisinaan ground. Sarjojen kokoelma on A Choice Collection … Containing four Sett’s (n. 1698/1704). John Eccles (1668–1735) oli teatterisäveltäjä, jolta julkaistiin kokoelma A Collection of Lessons and Aires for the Harpsichord or Spinnett Composed by Mr J. Eccles, Mr. D. Purcell and Others (1702). Jeremiah Clarke (n. 1673–1707) oli suosittu säveltäjä aikanaan, jo postuumista kokoelmastaan (1711) päätellen: Choice Lessons for the Harpsichord or Spinett Being the Works of the Late Famous Mr. Jeremiah Clarke; eri toten Trumpet Tune oli suosittu.
William Croft (1678–1727) sävelsi 19 sarjaa ja noin 20 erillistä kappaletta. Sarjat ovat 2–4-osaisia ja vaihtelevia sisällöltään, ranskalaisia tyyliltään; osia ovat A–C–S, myös menuetti, jigg, ground ja air. Voluntary-kappaleissa hän on enemmän italialasityylinen säveltäjä.
Jean-Baptiste Loeillet
Loeillet (1680–1730) syntyi Ghentissä, Belgiassa, ja oltuaan Ranskassa hän asettui Englantiin (n. 1705), jossa hän soitti poikkihuilua, oboeta ja cembaloa. Kokoelmassa Lessons for the Harpsichord or Spinet (1710–15) kappaleet on järjestetty löyhästi. Seuraavassa kokoelmassa Six Suits of Lessons for the Harpsichord or Spinnet (n. 1723) jokaisessa sarjassa on kuusi osaa järjestyksessä Allemanda–Corente–Sarabanda–Aria–Minuet–Giga. Musiikki on sujuvaa ja ilmeikästä, miellyttävää ja selkeää, yhdistelmä ranskalaista täsmällisyyttä, italialaista juoksevuutta ja englantilaista musikanttisuutta.
Thomas Roseingrave (1688–1766) oli Scarlattin ystävä tavattuaan tämän Italiassa (1709–13). Niinpä kokoelmassa Voluntaries and fugues made on purpose for the organ or harpsichord (1728) on Scarlattin vaikutusta. Juuri hän sai todennäköisesti aikaan 30 sonaattia käsittävän ensimmäisen Scarlatti-julkaisun Essercizi per Gravicembalo (Lontoo, 1738). Kokoelmassa Six Double Fugues (1750) hän on parhaimmillaan ekspressiivinen ja luonteikas säveltäjä.
Charles Dieupart
Dieupart (n. 1670–1740) oli ranskalainen säveltäjä, joka työskenteli Lontoossa 40 viimeistä vuottaan. Kokoelmassa Six Suites de Clavessin, Divisées en Ouvertures, Allemandes, Courantes, Sarabandes, Gavottes, Menuets, Rondeaux, et Gigues (Amsterdam, 1701) näkyy Couperinin tyyli yksinkertaistettuna. Ne ovat johdonmukaisesti 7-osaisia sarjoja. Bach kopioi sarjat I ja VI (n. 1713), ja häntä ihastutti ehkä Dieupartin huolellinen äänenkuljetus; niinpä joitain yhtäläisyyksiä löytyykin Dieupartin ja Bachin musiikin välillä.
Thomas Chilcot (n. 1700–66) oli Somersetin Bathin apottiluostarin urkuri (1728–). Kokoelmassa Six Suites of Lessons for the Harpsichord or Spinet (Lontoo, 1734) on vahva Handelin vaikutus, ja siinä vallitsee nouseva sävellajijärjestys g, A, B, c, d, e. Viidennessä sarjassa osat ovat A–C–S–Jigg–M; muutoin aria korvaa kahdesti sarabanden. Ensimmäinen sarja alkaa overturella ja sisältää myös sicilianon.
Richard Jones (k. 1744) oli walesilainen viulisti, jolta on olemassa yksi cembalokokoelma Suites or Setts of Lessons for the Harpsichord or Spinnet Consisting of a reat variety of Movements as Preludes Aires Toccats All’mands JIggs Corrents Borr’s Sarabands Gavots Minuets Ec Ec. (1732), jonka sarjoissa on 6–12 osaa ja jotka ovat mitä vaihtelevampia kappaleyhdistelmiltään. Sarjoissa yhdistyy ranskalaisen tanssisarjan ja italialaisen sonaatin osia.
William Boyce (1711–79) teki vokaalimusiikin lisäksi merkittävää soitinmusiikkia, mm. 10 voluntaries uruille/cembalolle (1779). John Stanley (1712–86) julkaisi kolme kokoelmaa voluntareja (1748, 1752, 1754), joissa hän on italialaisen sonaatti/konserttotyylin merkittävä hyödyntäjä. John Christopher Smith (1712–95) oli saksalaissyntyinen Handelin oppilas, jonka kaksi kokoelmaa sarjoja, Suites de Pieces Pour le Clavecin (Lontoo, n. 1732–37), ovat laadukkaita. Niiden 12 sarjassa osia on 4–9, ja sarjat ovat yhdistelmä tansseja (lähinnä A–C–G) sekä italialaistyyppisiä sonaatinosia.