Tämä takaa saksalaiselle musiikille ylivallan seuraavaksi sadaksi vuodeksi. (Arnold Schönberg – tarkistamaton lähde.)
Atonaalinen musiikki oli 1910-luvun eräiden säveltäjien reaktio tonaalisuudelle, jonka mahdollisuudet myöhäisromantiikan aikana – niin ajateltiin – oli käytetty loppuun Arnold Schönberg oppilaineen, joihin lukeutuivat mm. Alban Berg ja Anton Webern sekä vähemmän tunnettu Josef Matthias Hauer, löysivät etsimänsä koherenssin atonaaliseen musiikkiinsa rivitekniikasta eli dodekafoniasta.
Uusi Wienin koulu
Schönbergin, Bergin, Webernin, Hauerin ja joidenkin muiden säveltäjien muodostamaa, Wienissä 1900-luvun kahdella ensimmäisellä vuosikymmenellä vaikuttanutta säveltäjäryhmää kutsutaan toisinaan uudeksi Wienin kouluksi (myös: toinen Wienin koulukunta).
Uuden Wienin koulun säveltäjät etenivät musiikissaan pois tonaalisuudesta kohti täydellistä atonaalisuutta eli sävellajittomuutta. Schönberg formuloi atonaalisuuden dodekafonian eli kaksitoistasäveljärjestelmän muotoon, millä olikin merkittävä vaikutus seuraavien vuosikymmenten musiikille.
Myöhäistä Weberniä lukuun ottamatta uuden Wienin koulun musiikki kaikessa atonaalisuudessaan perustui perinteiseen melodis-motiiviseen sävellystekniikkaan, joka oli tuolloin vallalla etenkin saksalaisessa kulttuuripiirissä.
Dodekafonian periaatteet ja rivitekniikka
Dodekafonialla tarkoitetaan wieniläisen säveltäjän Arnold Schönbergin 1910-luvulla teoriaksi muotoilemaa sävellystekniikkaa, joka perustuu kromaattisen asteikon kaikkien 12 sävelen tasa-arvoiseen ja systemaattiseen käyttöön sekä tasavireisyyteen (esim. des ja cis ovat sama sävel). Sääntö ”välitönta toistoa (repetitiota) lukuunottamatta mikään sävel ei toistu, ennen kuin muut 11 säveltä ovat esiintyneet” on usein käytännössä mahdoton täysin toteuttaa, mutta kuitenkin se ilmaisee selkeästi dodekafonian perusperiaatteen sävelkeskipisteiden (”perussävelten”) välttämisestä.
Dodekafonian perusta on 12-sävelrivi, jossa kukin kromaattisen sävel esiintyy kerran säveltäjän määräämässä järjestyksessä. (Kombinatoriikan laskusääntöjen mukaan mahdollisia rivejä on yhteensä 12! = 12*11*10*9*8*7*6*5*4*3*2*1 = 479 001 600 kappaletta.
Atonaalisuuden periaatteiden mukaan riviä laadittaessa pyrittiin välttämään tonaalisia piirteitä, kuten asteikkokatkelmia tai diatonisia sävelyhdistelmiä yleensä, sekä erityisesti kolmisointuja. Jopa kvartteja ja kvinttejä varottiin, ne kun bassoäänessä esiintyessään saattaisivat antaa vaikutelman dominantti-toonika -sointuliikkeestä.
Schönbergin Puhallinkvinteton op. 26 rivi
Esim. 1. Arnold Schönbergin Puhallinkvinteton op. 26 rivi.
Poikkeuksiakin on. Schönbergin Orkesterivariaatioiden op. 31 rivin keskellä on d-mollikolmisointu, alku voisi olla dis-mollia, loppu harmonisen c-molliasteikon katkelma.
Schönbergin Orkesterivariaatioiden op. 31 rivi
Esim. 2. Arnold Schönbergin Orkesterivariaatioiden op. 31 rivi.
Alkuperäisen rivin (O, originaali) kanssa samanarvoisia ovat sen eri transpositiot, so. rivi voidaan transponoida alkamaan miltä tahansa 12 säveltasolta. Niin ikään samanarvoisina pidetään renessanssipolyfoniasta periytyviä muunnosmuotoja: inversiota (I, myös: peili tai käännös), retroversiota (R, rapukäännös) sekä retroinversiota (RI, ravun peili).
Inversiossa alkuperäisen rivin intervallit säilyttävät kokonsa, mutta niiden suunta vaihtuu. Esimerkiksi ylöspäinen pieni seksti muuttuu alaspäiseksi jne. Retroversiossa alkuperäinen rivi luetaan lopusta alkuun, ja retroinversio on puolestaan nimensä mukaisesti edellisten yhdistelmä: takaperoisen rivin käännös.
Koska jokainen näistä neljästä rivimuodosta voi esiintyä 12 eri transpositiona, on säveltäjällä käytössään 4 * 12 = 48 keskenään samanarvoista rivimuotoa. Näistä säveltäjä voi valintansa mukaan käyttää vain muutamia, kaikkia systemaattisesti tai myös tarpeen mukaan vapaasti rivimuotoja vaihdellen.
Abstraktin luonteensa vuoksi rivitekniikka tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia erilaisiin ”älypeleihin”, josta mainittakoon erilaiset symmetriat sekä intervallisisällön rajoittaminen. Kuuluisin esimerkki tällaisia keinovaroja hyödyntävästä säveltäjästä on epäilemättä Anton Webern, jonka aforistisen tiiviissä musiikissa rivin symmetrioilla on siinä määrin keskeinen rooli rakennetta luovina tekijöinä, etteivät rivisommitelman hienoudet jää pelkästään säveltäjän salaiseksi harrastukseksi.
Rivi voi olla symmetrinen usealla tavalla, jopa yhtaikaisesti. Symmetrinen rivi sisältää samanlaisen tai käänteisen intervalliketjun luettiinpa sitä alusta loppuun tai päinvastoin. Tunnettu ja jäljitelty esimerkki tästä on Anton Webernin Konserton op. 24 (1931-34) rivi, joka symmetrisyytensä lisäksi voidaan jakaa kolmen sävelen segmentteihin siten, että rivin myöhemmät kolmisäveliköt ovat ensimmäisen retroinversio, inversio ja retroversio.
Webernin Konserton op. 24 rivi inversioineen
Esim 3. Anton Webernin Konserton op. 24 rivi inversioineen; retroversio ja retroinversio saadaan lukemalla rivi tai sen inversio takaperin. öldkfjöldkökdfjökljöflkjdfölkjölkjölkjölkjö.
Rivin sisältämää intervallivalikoimaa säveltäjä voi rajoittaa kokoamalla rivin vain muutamia intervalleja käyttäen (esim. pieniä ja suuria sekunteja sekä tritonuksia). Kaikkien ajateltavissa olevien intervalliyhdistelmien kanssa tämä ei onnistu; suosittuja ovat olleet kolmisointuja välttävinä mm. sekunti-terssirivit ja sekunti-kvarttirivit. Rivi voidaan myös konstruoida sisältämään kaikki intervallit pienestä sekunnista suureen septimiin, yhden kutakin. Tällainen rivi löytyy mm. Luigi Nonon teoksesta Il canto sospeso (1956). Luonnollisesti nämä intervallisisällöltään tarkoin kontrolloidut rivit voivat olla myös symmetrisiä.
Nono: Il canto sospeso, kaikki intervallit sisältävä rivi
Esim 4. Kaikki intervallit sisältävä rivi Luigi Nonon teoksesta Il canto sospeso.
Edelleen rivin käyttöä voi monipuolistaa ja -mutkaistaa esimerkiksi käyttämällä rivin osia eli segmenttejä itsenäisinä yksikköinä, ikään kuin pieninä riveinä. Paljon käytetty muunteluperiaate on rotaatio: siirretään rivin alusta sävel tai säveliä rivin loppuun ja saadaan alkuperäistä muistuttava, kuitenkin hiukan muunnettu uusi rivi. Erilaisia rivin sävelten uudelleenkombinoinnin mahdollisuuksia on miltei rajattomasti.
Polyfonisessa musiikissa kullakin äänellä voi olla oma rivimuotonsa tai rivi voi jakautua usean äänen kesken. Homofonisessa musiikissa harmonialla voi niin ikään olla oma tai pää-äänen kanssa yhteinen rivi.
Schönbergiläisittäin rivi oli alun alkaen selkeästi melodinen prinsiippi, olkoonkin, että harmonia rakentui rivin yhtaikaa soivista sävelistä. Sen sijaan Schönbergin oppilaan Anton Webernin myöhäistuotannossa rivitekniikka etsiytyi muotoon, jossa melodian käsite käy kyseenalaiseksi. Kuullaan erilaisia aforistisia sävelyhdistelmiä, kuvioita toisistaan erottuvina fragmentteina, eikä pitkälinjaisesta romanttisperäisestä melodialinjasta voida enää puhua.
Dodekafonian älyllistä aspektia on usein korostettu. Metodina sitä kehitettiinkin aina dogmaattiseksi puhdasviljelmäksi saakka. Tämä kehitys johti toisen maailmansodan jälkeen sarjalliseen musiikkiin, mutta useat säveltäjät ovat soveltaneet dodekafoniaa perinteisempään melodis-harmoniseen sävelkieleen myös huomattavasti edellä esitettyä vapaammin. (On hyvä muistaa, että rivi määrää vain säveltasot; oktaavialasijoittelu, rytmiikka, soitinvalinnat, voimakkuusvaihtelut ja artikulaatio ovat edelleen kaikki säveltäjän valittavissa – rivin käyttökin on säveltäjän valinta.
Dodekafonia Suomessa
Suomalaissäveltäjistä rivitekniikkaa ensimmäisinä käyttivät 1950-luvulla Erik Bergman, Einojuhani Rautavaara ja Joonas Kokkonen, myöhemmin myös Paavo Heininen ja Usko Meriläinen. Myös nuoremman säveltäjäpolven edustajista useimmat ovat jossain vaiheessa soveltaneet rivitekniikkaa teoksissaan. Erityisen painoarvon dodekafonia on saanut Einojuhani Rautavaaran sävellystekniikassa. Hän on muokannut dodekafoniaa soveltuvaksi omaan pluralistiseen sävelkieleensä, jossa voimakkaan dissonanttiset harmoniat viihtyvät kolmisointujen kanssa saman dodekafonisen konstruktion puitteissa.
Kuuntele
- Schönberg: Orkesterivariaatiot op. 31
- Webern: Konsertto op. 24