Kokoelma: Länsimainen taidemusiikki
Kirjoittajat: Leena Hyvönen (LH) ja Leena Unkari-Virtanen (LUV), Minna Hovi (MH)
Teema: Sävellyslajit ja teokset
Aikakausi: 1800-1910 Romantiikka, realismi
| 1760-1800 Esiromantiikka | 1800-1830 Varhaisromantiikka | 1830-1850 Romantiikka, Biedermeier | 1850-1890 Uusromantiikka, realismi | 1890-1914 Jälkiromantiikka | |
|---|---|---|---|---|---|
| Sävellyslajit ja -tyypit | Sturm und Drang oli yksi klassismin musiikin monista tyyleistä, joita yhdistellen ja vaihdellen säveltäjät rakensivat sävellystensä retorisia jännitteitä. Niinpä Sturm und Drang -tyyli saattaa esiintyä kaikissa aikansa sävellyslajeissa, joista keskeisimmät ovat ooppera, sinfonia, sonaatti, konsertto ja kamarimusiikin eri lajit. Varhaisimmilla säveltäjillä (Schobert, C.P.E.Bach) erityisesti klaveerimusiikki ilmensi Sturm und Drang -henkeä. LUV | Ajanjakson vuosikymmeninä vakiintui uusi musiikillinen ilmapiiri, joka ilmeni paitsi sointi-ilmastossa, erityisesti sävellyslajien monipuolistumisessa. Vaikka aikakausi jatkoi monilta osin klassismin käytänteitä, sen lajit uudistuivat ilmaisunsa osalta. Sonaattiperiaatteeseen pohjautuvan musiikin rinnalle tuli tunteen ja intuition ensisijaisuutta ilmentäviä kappaleita (mm. nokturno, etydi, masurkka ja muut tanssit), pianosäestyksellisiä yksinlauluja (balladi, lied) sekä virtuoositeoksia. LUV | Orkesteri- ja kamarimusiikissa hallitsivat klassiset rakenteet, vaikka ohjelmallisuus lisääntyi sekä niiden sisällä että niitä rikkoen. Oopperan asema oli vahva. Lied ja sen rinnakkaismuodot edustivat romantiikalle tyypillistä tekstilähtöisyyttä. Erilaiset fantasia- ja tanssimuodot tulivat vallitseviksi pianomusiikissa. Vakavien lajien rinnalla kevyempää suuntaa edustivat mm. salonkimusiikki, operetti sekä harrastus- ja kotimusisoinnin tarpeisiin sävelletyt pikkusävellykset ja eri vaikeusasteita edustavat sovitukset. LH | Ooppera, operetti, baletti ja näytelmämusiikki jatkoivat suosiotaan saaden erilaisia muotoja eri alueilla. Sinfonian rinnalle tuli sinfoninen runo. Se vaikutti myös sinfonian muoto- ja ilmaisukieleen ja taipui sekä sisällöllisesti että muodollisesti säveltäjän ilmaisullisten tavoitteiden mukaan. Konserttoja sävellettiin kaikkialla erityisesti pianolle, viululle ja sellolle mutta vähemmän puhaltimille. Kamarimusiikki noudatti klassismin perinteitä yhtyetyyppien ja lajien monipuolistuessa. Piano säilytti asemansa ohjelmiston painottuessa pienois- ja fantasiamuotoisiin karaktäärikappaleisiin. Harrastelijoille tarkoitettua materiaalia sävellettiin runsaasti. LH | Orkesterimusiikin tyypeistä sinfonia kasvoi muodon laajuuden, soinnin rikkauden ja esityskoneiston puolesta massiivisiin mittasuhteisiin. Sinfoninen runo oli suosittu sävellystyyppi, joka muuntui muodoltaan sisällön vaatimusten mukaan. Karakterikappaleet hallitsivat piano-ohjelmistoa, joka karttui erityisesti Espanjassa ja Venäjällä. Klassiset rakenteet säilyivät parhaiten kamarimusiikissa. Liedit ja laulusarjat, sekä piano- että orkesterisäestyksellisenä, olivat suosittuja. Ooppera ja operetti saivat eri maissa erilaisia muotoja. Populaarit tyypit lisääntyivät. LH |
| Keskeiset teokset | C.P.E.Bach: klaveeriteokset; Schobert: sonaatit; Vanhal; Dittefrsdorf, Kocheluch: sinfoniat; Haydn: Jousikvartetto op. 33, Harmonianessu; Mozart: Figaron häät, Pianokonserto d-molli, Requiem; Beethoven: Eroica-sinfonia, pianosonaatti nro 31 As op. 110; Cherubini: Medea. LUV | Spohr: viulukonsertto a-molli ”Laulukohtaus”; Loewe: Edward; Schubert: Liedit; Weber: Taika-ampuja, Konsertstück f-molli; Hummel: pianokonsertto a-molli; Field: Nocturno A-duuri op. 18; Rossini: Sevillan parturi; Bellini: Unissakävelijä. Keskeisten teosten kaanoniin ja konserttimusiikin perusteoksiin kuuluu tältä kaudelta mittava lista säveltäjiä ja heidän teoksiaan. Viime aikoina on kiinnostuttu myös ns. marginaalisten säveltäjien tuotannosta, sillä aikakaudella julkaistiin vuosittain tuhansia uusia eri säveltäjien sävellyksiä. LUV | Meyerbeer: Hugenotit (1836); Berlioz: Fantastinen sinfonia, Kesäöitä; Schumann: Dichterliebe; Mendelssohn: Hebridit; R. Schumann: Karnevaalit, Papillons; C. Schumann: Liebst du um Schönheit; Chopin: Balladi g. LH | Wagner: Ring, Tristan ja Isolde; Liszt: Sonaatti h, Preludit; Brahms: I sinfonia; Verdi: Rigoletto, Requiem; Saint-Saëns: Urkusinfonia, Eläinten karnevaalit; Franck: Sinfonia d; Fauré: Unelman jälkeen, I viulusonaatti; Duparc: Matkaanlähtö; Balakirev: Islamey; Musorgski: Boris Godunov; Rimski-Korsakov: Sheherazade; Smetana: Myyty morsian, Moldau; Dvořak: Pianokvintetto A. LH | Skrjabin: Prometheus; Debussy: Pelléas et Mélisande; Jne. LH |
| Teoshistoriat | Sturm und Drang -tyylin taustalla on kirjallisen liikkeen myötä levinnyt uusi elämänasenne, ja tämän laajemman kulttuurisen tason huomioiminen teoshistorioissa on tärkeää. Ajan säveltäjien elämästä tiedetään yleensä paljon yksityiskohtia. Teoshistorioita on kirjoitettu luonnos-, elämäkerta- tai kulttuurintutkimuksen pohjalta säveltäjien keskeisestä ohjelmistosta, muusta toistaiseksi vain sattumanvaraisesti. Historically informed performance -liikkeen myötä myös teosten esittämisen vaiheita on kartoitettu. LUV | Luonnos- ja elämäkertatutkimuksella on kartoitettu keskeisten sävellysten syntyvaiheita, ja lisäksi teosten vastaanottoa ja esittämisen vaiheita on tutkittu. Näitä tuloksia on koottu lukuisiin säveltäjäelämäkertoihin sekä muihin tutkimuksiin (mm. Newman, Rosen) ja artikkeleihin. Tätä perustutkimuksen tuottamaa tietoa hyödynnetään mm. konserttiohjelmateksteissä ja levybukleteissa. LUV | Teosanalyysi oli teoshistoriallisen selvityksen työväline, koska teosten asemoiminen säveltäjän teosten kokonaisuuteen ja länsimaisen musiikin tyylikarttaan edellytti analyysia musiikin eri elementtien tasolla. Yksittäisten teosten vaiheita säveltäjän elämän kehyksessä selvitettiin myös elämäkertatutkimuksen kautta. LH | Kaikkialla Euroopassa kiinnostus kohdistui 1700-luvun musiikkiin. Historian keskeisen lähteistön, sävellysten, tutkiminen tuotti kriittisiä nuottilaitoksia kuten tärkeimpien säveltäjien koottuja teoksia. Teoksia tutkittiin myös säveltäjien henkilöhistorian kehyksessä pyrkimyksenä sijoittaa sävellysuran eri vaiheet tyylihistorian kentälle. Suuria monumenta-sarjoja pantiin alulle. LH | Musiikkiteos pysyi edelleen musiikinhistorian keskeisenä tutkimuskohteena. Jatkuvasti lisääntyvä musiikkikirjoittaminen – musiikkilehdistö, kritiikki, muistelmat, elämänkerrat, äänitteet – lisäsivät mahdollisuuksia selvittää sävellysten synty-, esitys- ja vastaanottohistoriaa. Eri näkökulmista lähtevä systemaattinen dokumentointi lisääntyi (monumenta-sarjat). LH |
| Teosanalyysit | Aikalaisanalyysejä ovat mm. Momignyn analyysi Haydnin sinfoniasta 99 Rummunpäristys ja Diderot’n dialogi Le neveu de Rameau 1761. Kauden musiikin piä analyysin lähtökohtia ovat mm. riemannilainen, uusreimannilainen ja syklinen analyysi (mm. sonaattimuoto), generatiivinen analyysi (mm. motiivinen rakenne), ja Schenker-analyysi (harmoninen ja lineaarinen tarkastelu). Agawu ja Ratner ovat tarkastelleet tyylien ja tooppien (topics) käyttöä, ja uudemmat analyysit teoksia kulttuurisissa yhteyksissään. LUV | Sointu-, motiivi- ja muotoanalyysien avulla on kuvattu sävellysten komponenttien keskinäisiä suhteita, ja useat analyysimenetelmät on tarkoitettu nimenomaan klassis-romanttisen kauden teosten tarkasteluun. Teosanalyysit ovat olleet keskeinen osa teosten kuvailua ja analyysien laatiminen ja ymmärtäminen on sisältynyt musiikin opiskeluun. Perinteinen analyysitapa perustuu teosten nuotinnoksiin, ja eri analyysimenetelmiin liittyy usein oma käsitteistönsä. LUV | Teosanalyysin keskiössä olivat musiikilliset muodot, joita tutkittiin musiikin rakentumista, motiiveja ja ideoita analysoimalla. Käsitykset musiikillisista muodoista vaihtelivat Czernyn sävellysopissaan esittämästä tiukasta säännönmukaisuudesta A. B. Marxin edustamaan liberaaliin, säveltäjän vapauksia korostavaan näkökulmaan. Marx antoi nimen sonaattimuodolle ja selvitti sen rakenteen teoreettisesti. Teosanalyysillä oli yhteydet tyylianalyysiin, estetiikkaan ja sävellysteoriaan. LH | Edellisen vuosisadan suurien mestareiden elämänkertoihin – tärkeimpinä A. B. Marxin Beethovenia, Otto Jahnin Mozartia, K.F. Chrysanderin Händeliä ja Philipp Spittan Bachia käsittelevät teokset – sisältyi runsaasti keskeisten teosten analyysejä, joista tutkijasta riippuen kohdistuivat tyyli- ja muotoseikkoihin tai musiikilliseen karaktääriin. Musiikin teorian, analyysin ja sävellyksen oppikirjat, joita ilmestyi erityisesti Saksassa mutta, myös esim. Yhdysvalloissa ajanjakson lopulla, antoivat työkaluja teosanalyysille. LH | Teosanalyysissä korostui yksittäisten teosten muotorakenteen ja sävellysteknisten keinovarojen, musiikin logiikan (Riemann), selvittely. Teosten tyylilliset luokittelut perustuivat näihin selvityksiin. Teosanalyysiä tehtiin myös hermeneuttisen näkemyksen pohjalta, jolloin tarkastelun suuntautui teoksen rakenteellisten ja teknisten ominaisuuksien välityksellä ilmaistuun ideaan ja henkeen. LH |
| Vastaanotto- ja vaikutushistoria | Klassismin myöhäisvaiheiden ja varhaisen romantiikan teokset ovat joko jääneet vaille suurta huomiota tai saaneet sitä vasta muutaman vuosikymmenen kuluttua. Kuvauksia aikalaisten mausta, mieltymyksistä ja reaktioista on runsaasti, sillä maun muotoutuminen oli yksi ajan esteettisen pohdinnan aiheita. Yleispiirteenä aikakauden musiikin haluttiin olevan välittömästi vaikuttavaa, usein viihteellistä, ja ennen kaikkea ymmärrettävää ”kaikille joilla on tunteet”. LUV | Aikalaisteksteistä keskeisiä ovat E.T.A. Hoffmann analyysi Beethovenin 5 sinfoniasta ja Momignyn analyysi Mozartin jousikvartetosta d-molli. Monien säveltäjien suurin vaikutus tuntui vasta vuosikymmeniä sävellysten syntymisen jälkeen. Silti Beethovenin perintö koettiin velvoittavana, vaikka Beethovenin myöhäistuotanto sai yleisön suosion vasta vuosikymmenien kuluttua Taide menetti vähitellen käytännöllisen ja (biedermeier-tyyliä lukuun ottamatta) viihteellisenkin arvonsa, ja muuttui taideuskonnoksi, taiteeksi taiteen vuoksi. LUV | Vaurastuvan porvariston sivistymistahto ilmeni kasvavana musiikin harrastamisena. Ooppera- ja konserttitoiminta kasvoivat, kamarimusiikkiseurojen perustettiin, kotimusisointi ja musiikinopiskelu lisääntyivät. Eri puolilla Eurooppaa yleisön kiinnostuksen kohteet vaihtelivat, mikä vaikutti instituutioiden perustamiseen ja tarjottuun ohjelmistoon. Asiantuntijoita kiinnostava vakava musiikki erosi massoille tarkoitetusta kevyemmästä musiikista. LH | Yleisön maku oli jäljessä ajankohdan sävellystavasta: konserttiohjelmissa suosittiin klassismin ajan säveltäjiä ja tyyliä, erityisesti Beethoven oli palvonnan kohteena. Konserttimusiikin yleisö kasvoi, kun orkesteri-, kamarimusiikki- ja harrastustoiminta laajeni sekä Euroopassa että Amerikassa. Julkiset solistikonsertit yleistyivät. Solistien ja pienyhtyeiden kiertueet monipuolistivat paikallista tarjontaa. Tarjonta lisääntyi myös viihteelliseen suuntaan tyydyttämään erilaisten yleisöjen tarpeita. LH | Kiinnostus musiikkiin eri lajeihin (viihde, konserttimusiikki) levisi eri kansankerroksiin. Samalla kun musiikin kenttä monipuolistui ja taidemusiikki komplisoitui, sen yleisö kapeutui. Musiikin populaari alue laajeni. Kasvavaa harrastajien joukkoa kiinnosti kansanomainen repertuaari, joka otti tilaa vakavammalta. Italiassa ja Espanjassa ooppera ruokki kumpaakin suuntaa. Äänentallennuksen ja –toiston tekniikoiden kehittyminen vapautti musiikin kuuntelua ajan ja paikan kahleista. LH |