Kokoelma: Länsimainen taidemusiikki
Kirjoittajat: Leena Hyvönen (LH) ja Leena Unkari-Virtanen (LUV), Minna Hovi (MH)
Teema: Musiikkifilosofia
Aikakausi: 1800-1910 Romantiikka, realismi
| 1760-1800 Esiromantiikka | 1800-1830 Varhaisromantiikka | 1830-1850 Romantiikka, Biedermeier | 1850-1890 Uusromantiikka, realismi | 1890-1914 Jälkiromantiikka | |
|---|---|---|---|---|---|
| Kosmologia ja maailmankuva | Maailmankuvaa kuten muutakin orientoitumista leimasi sivistynyt filosofis-mystinen asenne, jossa liikuttiin saumatta kemiasta teosofiaan tai magnetismista lääketieteeseen. Klassisen tasapainon tilalle nousi ajatus liikkeestä vastakohtien välillä ja pyrkimys vastakohtien yhdistämiseen. Tämän seurauksena maailmankuvaa hallitsi epävakaisuus, ehdottoman kaipuu ja jopa magia. Luonnon tutkiminen tieteellisin menetelmin jatkui ja tuotti nykyäänkin validia tietoa (esim. isorokkorokote, Goethen värioppi). LUV | Luonnonhistoriasta virinnyt tieteellinen tutkimus suuntautui luonnontieteisiin ja ihmisen fysiikkaan. Psyyken eri puolia pohdittiin erityisesti taiteiden kautta. Luonto ja historia saivat taiteessa uudenlaisen symbolisen merkityksen, mutta myös ihmisen ja luonnon ”yöpuoli” (kuten unet, unissakävely, ns. ”hulluus”) kiehtoivat. Näiden lisäksi mm. magnetismi, eksotiikka, muukalaisuus ja kansanluonne kiinnostivat yhtä lailla kuin planeetat ja mystinen sulautuminen mikro- ja makrokosmokseen. LUV | Yksilön vapaus ja kaikkivoipaisuus sävytti maailmankuvaa. Vallankumouksellinen intomieli ja saksalaisen romantiikan idealismi vaikuttivat edelleen, mutta ne saivat rinnalleen toisaalta allegorioista luopuneen realismin, toisaalta uusista lähtökohdista porvarillisia arvoja kritisoivan symbolismi orasti. Luonnontiede tarjosi välineitä myös aistihavaintojen ulottumattomissa olevien ilmiöiden tarkasteluun (mikroskooppi, valon nopeus). Ajan maailmakuvan jakautumista heijastelee esimerkiksi lääketieteen holistisen (homeopaattisen) ja uuden kliinisen suuntauksen vähittäinen erkaantuminen. LUV | Länsimaisessa kulttuurissa oli tutkimuksen kautta muodostettu suhteellisen moderni kuva maailmasta ja maailmankaikkeudesta. Silti suurelle osalle ihmisistä maailma oli myös Jumalan luomus. Koska mahdollisuudet koulutukseen olivat epätasaiset, tieteellistä maailmankuvaa ei omaksuttu yleisesti. Uuskolonialismi oli osoitus eurooppalaiseen ajatteluun sisältyvästä ylimielisyydestä suhteessa muuhun maailmaan. LH | Tieteet paljastivat luonnonilmiöiden säännönmukaisuuden, mikä vähensi uskoa jumalallisen tai inhimillisen vaikuttamisen mahdollisuuksiin. Tieteen käytännölliset, jokapäiväiseen elämään vaikuttavat saavutukset lisäsivät tieteen yleistä arvostusta. Evoluutioteorian sovellus sosiaalitieteisiin, ns. sosiaalidarvinismi, tuli suosituksi erityisesti ylemmän keskiluokan piirissä. Samasta ajattelusta etsi oikeutustaan rasismi ja uusimperialismi, joiden puitteissa eurooppalaiset valtiot jakoivat Afrikan ja osia Aasiasta alusmaikseen. LH |
| Teologia ja mytologia | Sturm und Drang -ihmisessä virinnyt kaipuu äärettömään sai tyydytyksen kaihoisassa rakkaudessa ikuiseen, ehdottomaan, kaikkeuteen ja Jumalaan. Valistusaika nähtiin vihamielisenä uskonnolle, kristinuskolle ja Raamatulle, ja Sturm und Drang -ihmisellä nähtiin syvempi uskonnollinen ymmärrys. Luonnonfilosofiassa nähtiin runoilija eikä tiedemies luonnon todellisena ymmärtäjänä, ja mytologia nähtiin ”välitilana paluumatkalla takaisin runouden yhteyteen”. LUV | Runoilija-filosofit haaveilivat uuden kristinuskon julistamisesta ja kuvasivat ”luonnontieteitä tutkiessaan päätyneensä Raamattuun kirjojen kirjana”. Äärettömyys- ja kaikkeususkonnosta käännyttiin katolisuuteen, ja eurooppalaisen kulttuurihistorian alku ankkuroitiin katoliseen keskiaikaan. Kaikenkattava kaiho ja täyttymättömyys saivat vastapainokseen mystisen ”romantisoinnin”, arjen yläpuolelle kohoavan ylevöitymisen ja sulautumisen. Myös makaaberi ja kauhuromantiikka kukoistivat. LUV | Hegel kuvasi ylimmän, tiedostamista ilmentävän ”absoluuttisen Hengen” ilmenevän taiteissa, filosofiassa ja uskonnossa. Taide aistimellisena oli näistä alin, ja maailmanhistoria oli kehitystä kohti maailman henkisen luonteen paljastumista. Hegel arvosti protestanttista uskontoa, mutta katolisuuden mystiikka oli myös suuressa suosiossa. Wagner näki myyteissä ikuisen totuuden, ja mytologia oli keskeisesti esillä monien säveltäjien tuotannossa, teosten nimissä, ”ohjelmissa” ja oopperoiden libretoissa. LUV | Vaikka maallistuminen, erityisesti reformoiduissa kirkoissa, oli yleinen suuntaus, kirkko säilytti asemansa keskeisenä instituutiona. Marxilaisen sosialismin oppiin sisältyi ateismin tai agnostisismin juonne, mikä ehkä vaikutti työväenluokan muita luokkia voimakkaampaan vieraantumiseen. Katolinen kirkko tuomitsi jyrkästi rationalismin, sosialismin, kirkon ja valtion eron sekä uskonnollisen ja seksuaalisen vapaamielisyyden. LH | Usko älyllisen tutkimuksen ja tieteen voimaan maailman ja universumin selittämisessä aiheutti uskonnosta ja kirkosta vieraantumista. Kirkon arvovaltaa nakersi myös marxilainen, kaikkea yliluonnollista vastustava materialismi sekä nietzscheläisen filosofian kristillisistä ihanteista poikkeava ihmiskuva. Uskonto erotettiin käsitteellisesti teologiasta, jonka tieteenalaluonne näin kirkastui. Kansallisuusaate näkyi kiinnostuksena kansallisiin mytologioihin. LH |
| Kauneuden filosofia ja estetiikka | Kauneuden määrittely monipuolistui, ja sen eri lajeja, kuten ylevyyttä, mahtavuutta (sublime) ja intohimoja kuvailtiin. Monipuolistuminen merkitsi myös uusia määrittelyn vaikeuksia, joiden seurauksena siirryttiin objektiivisesta kauneuskäsityksestä subjektiiviseen. Locken ideaopin myötä kauneus, kuten kaikki ideat, nähtiin seurauksina aistimuksista, eikä niitä nähty olevan olemassa ilman ihmistä. ”Verrannollinen” kauneus syntyi jäljittelyn osuvuudesta tai imaisevuudesta. LUV | Koko 1800-luku oli ääri-ilmiöiden aikaa, jolloin kehittyi rinnan hyvin erilaisista maailmankatsomuksista versovia näkemyksiä. Kantilainen jako fenomenaaliseen ja tuonpuoleiseen maailmaan loi uuden estetiikan, joka herätti vilkasta keskustelua. Mm. Schlegel, Schiller ja Schopenhauer arvioivat kauneutta sekä musiikin ja muiden taiteiden suhdetta. Hegel erotti estetiikassaan ja taidefilosofiassaan subjektiivisen, objektiivisen ja absoluuttisen ”hengen” ja liitti kauneuskäsityksensä näihin. LUV | Originaalineron mielikuvituksen synnyttämän taideteoksen nähtiin kurkottavan pintailmiöiden taakse, ikuiseen ja äärettömään. Taideteoksen muodon ja sisällön välillä arvostettiin orgaanista yhteyttä, jossa sisältö määrittää muodon. Schopenhauer korosti tiedon ja kauneuden liittoa taiteessa – taiteen tehtävä oli myös opettaa. Hegelin mukaan kauneus oli sidoksissa aistimiseen – taideteoksen sisältönä on Idea joka syntyy vain ihmisen toiminnasta. A. Hirt liitti kauneuden luonteenomaisuuteen. LUV | Romantiikan ajan sisältö- ja tunne-estetiikan ja muotoestetiikan välinen kiista puhkesi kiivaaksi Hanslickin asettuessa (1854) muotoestetiikan kannattajaksi ja musiikin itseisarvon puolustajaksi. Vastassa oli uussaksalainen ohjelmallinen suuntaus, jonka keskeiset periaatteet ja yhteys Schopenhauerin ajatteluun ilmenevät Wagnerin taidefilosofiasta. Nämä estetiikan vastakkaiset suunnat leimasivat vuosisadan loppua jane yhdistettiin absoluuttiseen ja ohjelmalliseen musiikkinäkemykseen. Vastakkainasettelua on ryhdytty kyseenalaistamaan vasta viime vuosikymmeninä. LH | Ajan esteettistä ajattelua leimasi edelleen sisältö- ja tunne-estetiikan ja muotoestetiikan välinen kahtiajako. Esimerkiksi Nietzsche käytti dionyysisen ja apollonisen käsitteitä kuvaamaan taiteellisen prosessin eri puolia. Estetiikassa näkyi myös luonnontieteen vaikutus: kehittyvässä kokeellisessa musiikkipsykologiassa tavoitteena oli löytää kauneuden lait. Darwinismi näkyi pyrkimyksissä paljastaa musiikin alkuperä sekä yleisenä kehitysuskona. LH |
| Etiikka | Sturm und Drang -ihmisen kapinan kohteelle, valistusmoraalille, vastapainoksi kehittyi vähitellen romanttinen siveysoppi monine juonteineen. Äärimmillään hetkelliset impulssit kohotettiin poikkeusyksilöille ”arjen ylevöittämiseen kykeneville originaalineroille” korkeimmaksi ohjenuoraksi, ja porvarillinen moraali avioliittoineen katsottiin vain taakaksi. Rakkaudesta tuli ”yliaistillinen kosioretki” ja uskontoon verrattava sulautumisen haave. Ns. karakterioppi ja Schillerin näkemys taiteesta luonteen jalostamisena luonnehtivat ajan yleisnäkemystä. LUV | Sota porvarillista arkipäiväisyyttä vastaan muodosti etiikan kulmakiven, mikä ilmeni paitsi käytännön elämässä, avioliitossa ja rakkauselämässä, erityisesti myös taiteissa. Romantikkojen taide oli kauttaaltaan tämän etiikan läpitunkemaa (mm. Jean Paul). Sen mukaan muovattiin huvinäytelmistä ironisia satiireja Schlegelin jalanjäljissä, ja ironian erästä muotoa, luodun muodon ja kuvan rikkomista, käytettiin taiteellisena vapauden kuvajaisena (Heine). Taiteella pyrittiin myös vapaampien ja ylevämpien elämäntapojen vaatimiseen (Vaaliheimolaiset). LUV | Etiikan virtauksissa yhdistyi moraalisubjekti eli yksilön vapautta kunnioittava liberalismi, sosiaalinen huolenpito (kommunismi, kristinusko, saint-simonismi) ja edistysusko. Romanttinen etiikka heijastui niin arkielämään, rakkauselämään kuin taiteeseen ja kokemiseen. Säveltämistä ja musiikin arvottamista saattoivat niin ikään ohjata eettiset periaatteet, mutta myös hyötynäkökulmat – yleisön viihdyttäminen – saattoivat nousta etualalle. LUV | Ajanjakson keskeisiä eettisiä periaatteita oli utilitarismi, jonka ihanteena oli mahdollisimman suuren onnen tuottaminen mahdollisimman monelle ja kääntöpuolena oman hyödyn tavoittelu muiden kustannuksella. Sosialismi taas korosti moraalin luokkasidonnaisuutta: toiminnan oikeutus riippuu päämäärästä. LH | Utilitarismin vaikutus näkyy vielä vuosisadan vaihteessa sekä kielteisesti (eurooppalainen maailmanvalloitus) että myönteisesti (yhteiskunnalliset reformit, tasa-arvo). Vahvat ja laajavaikutteiset eettiset juonteet sisältyivät Marxin yhteiskunnalliseen ajatteluun, Nietzschen filosofian luovaan, rohkeaan ja kurinalaiseen ihmisihanteeseen ja Freudin viettiteoriaan sekä yksilön että yhteiskunnan toiminnan selittäjinä. LH |