Kokoelma: Länsimainen taidemusiikki
Kirjoittajat: Leena Hyvönen (LH) ja Leena Unkari-Virtanen (LUV), Minna Hovi (MH)
Teema: Musiikin lajit
Aikakausi: 1800-1910 Romantiikka, realismi
| 1760-1800 Esiromantiikka | 1800-1830 Varhaisromantiikka | 1830-1850 Romantiikka, Biedermeier | 1850-1890 Uusromantiikka, realismi | 1890-1914 Jälkiromantiikka | |
|---|---|---|---|---|---|
| Kirkkomusiikki | Tällä kaudella sävelletyt kirkkomusiikkiteokset (mm. messut) ilmensivät uutta homofonista musiikkityyliä mutta saattoivat sisältää myös taidokasta polyfoniaa. Sturm und Drang -henkeä heijasteleva voimakas, mollisävyinen emotionaalisuus on tyypillistä mm. monille Mozartin kirkkosävellyksille. Kirkkomusiikkia sävellettiin vielä paljon (mm. Graun, Haydn, Beethoven), ja Fuxin jalanjäljissä jopa renessanssipolyfonian keinoin. LUV | Beethoven, Cherubini, Schubert ja myöhemmin Rossini ja Berlioz ennakoivat messuillaan ja kirkkosävellyksillään vuosisadan lopun uutta kiinnostusta kirkkomusiikkiin, vaikka kirkollinen musiikki ei ollut tällä kaudella etualalla. Kirkollisuus oli pikemminkin kuvauksen kohteena mm. oopperoissa. Myös vanhasta kirkkomusiikista kiinnostuttiin, ja jopa keskiaikaisia sävelmiä saatettiin käyttää sitaatteina (mm. Berlioz). LUV | Juopa kirkollis-liturgisen musiikin ja romantiikan suurimuotoisen kirkollisen konserttimusiikin välillä kasvoi. Oratoriosta tuli suosittu sävellystyyppi ja myös pienimuotoisempia kuorosävellyksiä sävellettiin. Luterilaisen pietismin asketismia vastaan nousi liike, joka pyrki paljastamaan ja palauttamaan luterilaisen kirkkomusiikin alkuperäisen rikkauden. Esim. J.S. Bachin musiikin arvostus kasvoi. Katolisessa kirkossa cecilianismia enteilevä alkuperäisyyden etsintä johti yksinkertaistamisen vaatimuksiin Palestrinan hengessä. LH | Luterilaisessa kirkon alkuvaiheen arvojen palautus rikasti kirkon musiikkia. Katolisessa kirkossa cecilianismin kannattajat taistelivat maallistumisen merkkejä vastaan korostamalla alkuperäistä gregoriaanista laulua ja renessanssin tekniikoita uusissa sävellyksissään. Ajanjakson kirkollinen konserttimusiikki oli runsasta, monipuolista ja monentasoista yksinkertaisista a capella kuorolauluista laajamuotoisiin suurten esityskoneistojen teoksiin. Oratoriotyyppiset sävellykset olivat edelleen valta-asemassa. Urut alkoivat kiinnostaa säveltäjiä erityisesti Saksassa ja Ranskassa. LH | Kiinnostus vokaaliseen kirkolliseen konserttimusiikkiin oli vähäistä. Sen sijaan 1800-luvun loppupuolella kehittyneiden suurten romanttisten urkujen orkestraaliset mahdollisuudet innostivat lukuisia säveltäjiä erityisesti Saksassa, Ranskassa ja Italiassa. Katolisen kirkon piirissä kiisteltiin musiikillisen uudistuksen suunnasta. LH |
| Maallinen vokaalimusiikki | Kiinnostus muuhunkin maalliseen vokaalimusiikkiin kuin oopperaan orasti. Monet ajan vähemmän tunnetut säveltäjät, kuten Reichardt tai Neefe, sävelsivät soololauluja, jopa kuoroteoksia. Sekä Mozart että Beethoven sävelsivät suosittuja pianosäestyksellisiä yksinlauluja. Vanhoja balladeja kerättiin kokoelmiksi (Herderin kokoelmat, sekä väärennyksiksi osoittautuneet Ossianin laulut). Myös Haydn, Mozart ja Beethoven tekivät sadoittain kansanlaulusovituksia. LUV | Kuoroliike syntyi ja maallinen kuoromusiikki nousi suosioon. Yksinlaulu – Saksassa lied ja balladi (Loewe, Schubert) sekä Ranskassa mélodieta ennakoiva romance – liittivät yhteen musiikkitradition, runouden ja idealisoidun kansanmusiikin. Ooppera sai kantaakseen yhä enemmän kansallisia ominaispiirteitä, ja sen suosio vain kasvoi. Jopa uudet oopperan lajit yhdistettiin määrättyihin kieli- ja kansallisuusalueisiin. LUV | Lied kehittyi Saksassa Schubertin esikuvan pohjalta runon ja musiikin punoutumana (esim. Heine, Eichendorff ja R. Schumann). Ranskalainen uusi runous synnytti mélodien romanssin rinnalle. Molemmissa käytettiin teksteinä ajan keskeistä lyriikkaa (Hugo, Musset, Lamartine). Englantilainen balladi edusti keveämpää suuntaa. Kuorolauluja lauluharrastuksen tarpeisiin sävellettiin erityisesti saksalaisella alueella. Itäisen Euroopan kansalliset tyylit tuottivat laulu- ja kuoromusiikkia. Maallisia oratorioita ja kantaatteja sävellettiin. Mieskuorolaulu oli suosiossa. LH | Vakava ja populaari erottuivat, mikä näkyi laulujen rakenteessa, tekstin käsittelyssä, säestyksessä ja yksityiskohtien hioutuneisuudessa. Italiassa ja Espanjassa ooppera ruokki kumpaakin suuntaa. Vakavalla puolella Saksassa lied ja sen ranskalainen vastine mélodie (runoilijoina Baudelaire, Verlaine, Rimbaud) kukoistivat, Venäjällä vastaavasti romanssi. Itäisessä Euroopassa syntyi runsaasti laulumusiikkia osana kansallisten tyylien muotoutumista. LH | Ranskalainen mélodie huipentui Faurén, Hahnin ja Debussyn lauluissa ja laulusarjoissa. Saksassa runon ja musiikin kudelman äärimmäisen ekspressiivinen yhdistyminen toteutui erityisesti Wolfin ja R. Straussin liedeissä. Pianosäestyksellisen liedin ohella orkesterisäestys yleistyi, ja soolo- ja kuoro-osia sisältyi myös suurimuotoisiin orkesteriteoksiin. Kuorolauluja sävellettiin edelleen kasvavan harrastuksen tarpeisiin. LH |
| Soitinmusiikki | Sinfoniat, konsertot, jousikvartetot ja muu kamarimusiikki sekä sonaatit vakiintuivat keskeiseksi ohjelmistoksi. Sinfonia syntyi ooppera-alkusoittojen innoittamana, Haydn kehitti suuren suosion saaneen jousikvartettotyylin. Kaikessa musiikissa, em. lisäksi mm. soolo- tai duosonaateissa, yhdistyi sekä säveltäjien innovatiivisuus että kuulijaystävällinen konventionaalisuus. Sturm und Drang -henki soveltui näihin kaikkiin (mm. Schobertin sonaatit, Haydnin keskikauden sinfoniat). LUV | Klassismi ja romantiikka muodostavat monilta osin jatkumon. Sinfonia, sonaatti, konsertto ja kamarimusiikin monet lajit periytyivät klassismin soitinmusiikin lajeista (varhaiseen) romantiikkaan. Mutta yleisen ilmapiirin muuttuessa säveltäjät hakivat ja loivat uusia lajeja, mm. karakterikappaleita (nokturno) ja ohjelmallisia sinfonioita, sekä uutta virtuositeettia esitteleviä teoksia, kuten konserttietydejä. Uusi soinnillinen kiinnostus nosti soittimien äänenvärin ja teksturaalisen ilmaisun huomion kohteeksi. LUV | Soitinmusiikissa jatkui Beethovenin perintönä ambivalentissa suhteessa klassismin muotoihin, joiden rakenteellisia malleja noudatettiin eriasteisesti sekä rikastutettiin ja muokattiin ilmaisutarpeita vastaaviksi. Erityisesti vapaa muodonta koski orkesteri- ja pianomusiikkia, vähemmän kamarimusiikkia. Sinfonioissa kirjo ulottui puhtaasti klassisesta läpikäyvän ohjelman hallitsemiin teoksiin. Romanttisen ilmaisun keskiössä oli pianomusiikki, johon loistoa toi äärimmäinen virtuoosisuus ja intiimiyttä monet pienoismuodot, kuten Lied ohne Worte. LH | Soitinmusiikin tunne-esteettisen ja ohjelmallisen tulkinnan rinnalle tuli puhtaan soitinmusiikin käsittäminen puhtaan hengen alueeksi, mikä tuotti absoluuttisen musiikkikäsityksen (saksalainen idealismi, Hoffman, Hanslick). Itäisessä Euroopassa ohjelmallisuus merkitsi myös kansallisia aiheita. Kiinnostus soitinmusiikkiin syveni ajanjakson lopulla voimakkaana Ranskassa ja vähäisempänä Italiassa. Vaikka kiinnostus kohdistui etupäässä orkesterimusiikkiin, myös kamarimusiikin asema vahvistui. Piano ja viulu säilyttivät asemansa keskeisinä instrumentteina. LH | Saksalaisella alueella sinfonia huipentui Brucknerin ja Mahlerin tuotannossa monumentaalisiin mittasuhteisiin ja sisällöllisiin vastakohtaisuuksiin. Orkesterimusiikissa soinnista tuli keskeinen ilmaisukeino. Kamarimusiikki jakaantui konserttien vakavaan ja salonkien kevyempään ohjelmistoon. Kiinnostus kamarimusiikkiin voimistui Italiassa ja Espanjassa. Piano säilytti keskeisen asemansa. Se oli orkesterin ohella tärkeä ilmaisuväline myös ranskalaisessa impressionismissa. LH |
| Musiikkidraama, näyttämö- ja elokuvamusiikki | Metastasion librettojen myötä opera serian kausi jatkui ns. toisen napolilaisen koulukunnan säveltäjien oopperoissa (Hasse). Suosioon noussut buffa-ooppera (mm. Paisiello, Cimarosa, Grétry) saattoi heijastella myös valistushenkeä (Rousseau), ja oopperauudistuksessa (mm. Gluck) heijastui uudelleen herännyt kiinnostus klassiseen selkeyteen antiikin Kreikan esikuvan mukaan. Mozartin myötä oopperan kukoistus vakiintui yhdeksi musiikkikulttuurimme kulmakiveksi. Myrsky ja kiihko -kausi vaikutti myös oopperaan. LUV | Porvariston ja keskiluokan mielenkiinnon kasvaessa oopperan lajien kirjo monipuolistui, ja innostus levisi Singspiel-perinteen jalanjäljissä myös saksankieliselle alueelle (E.T.A. Hoffman, Spohr, Schubert ja Carl Maria von Weber). Italialainen ooppera eli yhtä sen kulta-ajoista, ja Ranskassa sävellettiin ensin ns. vallankumousoopperoita (Auber), sitten Gluckin oopperauudistuksen jalanjäljissä ensimmäisiä ns. grand opéroita sekä puhuttuja dialogeja sisältäviä koomisia oopperoita. LUV | Ranska ja Italia olivat oopperan alalla johtavia maita, joissa yläluokka suosi näyttäviin tehoihin ja historiallisiin aiheisiin perustuvaa suurta oopperaa. Tavallinen kansa taas suosi koomista oopperaa, jonka merkitys ajanjakson kuluessa väheni. Saksassa laulunäytelmä antoi tilaa läpisävelletylle ja -lauletulle oopperalle, jossa maagiset ja kansanomaiset aiheet olivat suosittuja. Venäjällä Glinka alkoi kansallisen tyylin. LH | Vakavan ja koomisen oopperan välinen ero tasoittui. Kevyen musiikkiteatterin eri muotojen suosio kasvoi. Saksassa kansanomaisen koomisen oopperan rinnalle ja merkityksessä sen yli nousi Wagnerin kokonaistaideteoksen idea. Verdi nousi italialaisen oopperan voimahahmoksi maan perinteeseen nojaten. Ooppera ja baletti kukoistivat Venäjällä. Euroopan laita-alueilla ja latinalaisessa Amerikassa yleiseurooppalaiseen perinteeseen liittyi voimakkaasti kansallisia piirteitä. LH | Pyrkimys arkitodellisuuden kuvaamiseen toteutui tunnekylläisesti Italian veristisessä ja Ranskan naturalistisessa oopperassa. Saksassa vaikutti toisaalta folklorismi, toisaalta postwagnerismi. 1900-luvun alussa alkoi wieniläisoperetin uusi nousu, joka herätti voimakkaan kiinnostuksen genreen myös USA:ssa. Englannissa operetista eriytyi farssin suuntaan musical comedy, joka levisi myös USA:han ja tuotti siellä runsaan ohjelmiston. Musiikkia käytettiin elokuvissa ensimmäisistä kokeiluista 1892 alkaen esittäjänä yleensä orkesteri tai pianisti. Musiikki oli yleisemmin koostettu sopivien sävellysten tarkoitusta varten muokatuista pätkistä, joista tuottajat liittivät elokuviinsa suosituslistoja. Pianisti voi myös improvisoida musiikin. LH |
| Elektroninen musiikki | Elokuvan historian katsotaan usein alkavan vuodesta 1895, jolloin ranskalaiset Lumièren veljekset järjestivät Pariisissa ensimmäisen maksullisen elokuvanäytöksen. LUV | Elokuvan historian katsotaan usein alkavan vuodesta 1895, jolloin ranskalaiset Lumièren veljekset järjestivät Pariisissa ensimmäisen maksullisen elokuvanäytöksen. LUV | Ensimmäisistä elokuvakokeiluista 1892 alkaen musiikkia käytettiin kuvallisen ilmaisun tukena ja vahvistajana. Suurissa teattereissa musiikista huolehti orkesteri kapellimestarin johdolla, pienissä taas yleensä pianisti. Musiikki oli yleisemmin koostettu sopivien sävellysten tarkoitusta varten muokatuista pätkistä, joista tuottajat liittivät elokuviinsa suosituslistoja. Pianisti voi myös improvisoida musiikin. Myöhemmin elokuvamusiikista tuli säveltäjien kiinnostuksen kohde. LH |