Kokoelma: Länsimainen taidemusiikki
Kirjoittajat: Leena Hyvönen (LH) ja Leena Unkari-Virtanen (LUV), Minna Hovi (MH)
Teema: Soittimet, laulu ja kokoonpanot
Aikakausi: 1420-1600 Renessanssi
| 1420-1470 Varhaisrenessanssi | 1470-1530 Täysrenessanssi | 1530-1620 Myöhäisrenessanssi | |
|---|---|---|---|
| Soittimet | Vanha jako voimakasaäänisiin ulkoilmasoittimiin (haut) ja vaimeampiin sisätilojen soittimiin (bas) säilyi. Puhaltimet olivat luonnontorvia tai nasaaleja ruokolehdykkäsoittimia. Lyömäsoittimia ja kielisoittimia (mm. vihuela) oli runsaasti. Urut ja luuttu olivat suosittuja. Monokordia käytettiin paitsi puhtaan laulamisen tukena, myös mm. viritysjärjestelmien tutkimisessa. Kosketinsoittimista myös klavikordi oli jo kehitteillä. Tältä ajalta on peräisin koskettimien jakaminen kahteen kerrokseen siten, että korotetut tai alennetut sävelet soitetaan ylemmällä olevilta koskettimilta. LUV | Soitinten kirjo oli laaja, lisäksi muunnelmia ja soitinperheiden erikokoisia edustajia oli runsaasti. Puhaltimien (huilujen, ruokolehdykkä- ja suukuppisoittimien) suosiota ilmentää niiden runsaus: nokkahuilut, skalmeijat, krumhornit, kornetit, trumpetit, pasuunat ja monet muut muodostivat soitinperheittäin yhtyeitä (consort) homogeenisen sointivärin tavoittamiseksi. Urkuja oli kaikkialla kirkoissa. Luuttu ja muut näppäilysoittimet oli suosittuja joka maassa. Englannissa virginaalin soitto synnytti koulukunnan, samoin Espanjassa luuttu. Modernia viulua edelsi kirjo erilaisia jousisoittimia. LUV | Luuttu säilytti edelleen suosionsa. Aikakauden merkittävimmät uudistukset liittyivät viulun, cembalon ja klavikordin leviämiseen. Soitinperheet olivat suosittuja, mutta mm. madrigaalien ja frottoloiden säestyksissä saatettiin yhdistellä soittimia sattumanvaraisesti. Nykykuulijalle ajan soittimien soinnissa on vielä paljon hälyääniä ja nasaaliutta. Puupuhaltimet olivat poraukseltaan sopivia modaaliseen, ei kromaattiseen musiikkiin, vasket olivat luonnontorvia. LUV |
| Soitinrakennus | Soitinrakentajia kiinnosti koskettimiston yhdistäminen kieliin, ja monenlaisia malleja ja soittimia kehiteltiin ennen kuin cembalo, klavikordi ja spinetti vuosisadan lopulla vakiintuivat. Mm. chekkeristä ja clavicytheriumista on mainintoja aikalaisten kirjoituksissa. Italia oli soitinrakennuksen alalla uranuurtaja, ja sinne muuttaneet luutunrakentajasuvut (Maler, Tieffenbrucker) tulivat hyvin kuuluisiksi. Urut kehittyivät sointiväriltään monipuolisiksi. LUV | Suuri kiinnostus mekaniikkaan ja automaatteihin edisti myös soitinrakennuksen inventioita. Varhaisin säilynyt cembalo (vuodelta 1521) on bolognalaisen Jeromen rakentama. Viulu muotoui Bessarossa, Italiassa. Myös soitinten koristeluun – puuleikkauksiin, kaiverruksiin ja maalauksiin – kiinnitettiin huomiota. LUV | Cremonan koulun viulunrakentajasuvut (Salò, Maggini, Amati) loivat tällä kaudella maineensa, ja viulun suosio kasvoi. Klavikordi (rakentajia mm. Pesaro) nousi suosioon luutun rinnalle kotisoittimena. Virginaali ja spinetti olivat suosittuja Englannissa ja myös mm. Italiassa. Monet soitinrakennuksen mielikuvituksekkaat kokeilut, kuten Vincentinon mikrotonaalinen arcicembalo, eivät johtaneet soitinprototyyppeihin, vaan jäivät kuriositeeteiksi. LUV |
| Äänityypit | Säveltämisen perustana olevan tenoriäänen yläpuolella oli contratenor altus ja alapuolella contratenor bassus. Superius oli kaikkein ylin ääni. Nämä neljä vakiintuivat polyfonisen vokaalimusiikin perusäänityypeiksi. Äänten liikkuma-ala oli kuitenkin suppeampi kuin myöhempinä aikoina, oktaavin liikkma-ala saatettiin ylittää hetkellisesti huippukohdissa. LUV | Sopraano, altto, tenori ja basso olivat neljä perusääntä, mutta niistä käytettiin jo muunnoksia, mm. baritoni-nimitystä. Polyfonisessa tekstuurissa ylä-ääni eli sopraano tuli yhä keskeisimmäksi. Musiikissa jossa oli useampi kuin neljä ääntä äänet nimettiin numeron mukaan (viides ääni quintus jne.) LUV | Sopraanon, alton, tenorin ja basson perusäänityypeistä eri variantteineen kehiteltiin useampiäänisiä polyfonisia kokonaisuuksia, ja Venetsian monikuoroisissa sävellyksissä kuorojen vuorottelua täydensivät soitinyhtyeet. Solistinen esittäminen kehittyi mm. frottolan myötä kohti seuraavan ajanjakson tähtilaulajakulttia. Bel canto-laulun lähtökohdat orastivat. LUV |
| Esitystavat ja -käytännöt | Esitystavat ja käytännön kansainvälistyivät nopeasti, kun kapelleihin etsittiin ja palkattiin hyviä laulajia ja säveltäjiä, ja monet muusikot vaihtoivat uransa aikana usein työpaikkaa. Muusikoiden tuli tuntea mm. musica fictan nuottitekstiin kirjoittamattomat säännöt. Kaikkea vokaalimusiikkia esitettiin myös soittimin. LUV | Vaikka soitinnus jätettiin usein määrittelemättä, aikakauden suositut consort-kokoonpanot muodostettiin usein saman soittimien eri kokoisista ja eri korkeudelta soivista muunnoksista. Vokaalimusiikissa saatettiin ääniä esittää yhtä hyvin soittaen joillakin saatavilla olevilla soittimilla kuin laulaen. Kromaattisia muunnesäveliä ei vielä merkitty mm. väliääniin, vaan laulajan tai soittajan tuli osata tulkita ne kirjoitetun nuottitekstin perusteella. LUV | Kun mm. IV- ja VI-sointujen yleistymisen myötä kromaattisia muunnesäveliä ryhdyttiin kirjoittamaan myös väliääniin, jäi vanha musica ficta -käytäntö vähitellen pois. Musiikkiin jäi kuitenkin esittäjän harkinnan ja ammattitaidon varaan jääviä elementtejä, kuten ornamentteja ja improvisatorisia koristeluita. Ensimmäiset dokumentit basso seguenten korvaavasta säestyskäytännöstä, basso continuosta kenraalibassomerkintöineen ovat peräisin 1580-luvulta. LUV |
| Esityskokoonpanot | Aikakauden polyfonista musiikkia saatettiin yhtä hyvin laulaa kuin soittaa siitä ääniä joillakin saatavilla olevilla soittimilla. Soitinkokoonpanot olivat ilmeisesti vielä heterogeenisia, erisointisista ja -tyyppisistä soittimista koostuvia. Pelkkä laulaen, a cappella -esittäminen oli harvinaista. Juhlamessuissa käytettiin kuoron ja urkujen lisäksi soittimia. LUV | Polyfonisen musiikin peruskokoonpano oli vokaaliyhtye, mutta frottolassa ja muissakin vokaalimusiikin lajeissa varsinkin alempia ääniä saatettiin esittää soittamalla. Vakiintuneita soitinkokoonpanoja ei vielä ollut, mutta soittimia rakennettiin sointiperheittäin. Puhdas vokaaliyhtye, a cappella laulu, oli poikkeuksellinen, lähinnä Sikstuksen kappelissa sovellettu, soittimin säestetty laulu oli sen sijaan yleistä. LUV | Vokaaliyhtyeen ääniä korvattiin soittimilla, ja soitinmusiikki sai kasvavan osuuden mm. painetuissa nuottikokoelmissa. Venetsian monikuoroisuus, varhaiset triosonaatit ja muut barokkiin johtaneet sävellyskokeilut johtivat vähitellen barokille tyypillisten soitinkokoonpanojen vakiintumiseen 1580-luvulla muotoutui uusi ”jatkuva basso”, basso continuo, joka johti osaltaan barokkikäytänteisiin. Vokaalimusiikissa peruskokoonpano oli SATB, mutta sitä saatettiin laajentaa niin laulu- kuin soitinäänillä jopa 32-ääniseksi (G.Gabrieli). LUV |