Kokoelma: Länsimainen taidemusiikki
Kirjoittajat: Leena Hyvönen (LH) ja Leena Unkari-Virtanen (LUV), Minna Hovi (MH)
Teema: Sävellyslajit ja teokset
Aikakausi: 1750-1800 Klassismi
| 1720-1770 Rokokoo, galantti | 1740-1790 Empfindsamkeit, Sturm und Drang | 1770-1800 Klassismi | 1800-1830 Myöhäisklassismi | |
|---|---|---|---|---|
| Sävellyslajit ja -tyypit | Yksinkertaiset ja miniatyyrimäiset kappaleet olivat suosittuja. Sävellykset saattoivat olla karaktäärikappaleita, sonaatteja eri osineen, kamarimusiikkia, menuetteja ja trioja. Pianosonaateissa saattoi olla viulusäestys. Oleellista oli musiikin periodinen melodisuus, homofonisen säestyksen keveys ja lisäksi myös esitystavan luonnollisuus. Erityisesti kamari- tai pöytämusiikkia sävellettiin edelleen runsaasti hovien ja salonkien, Italiassa conversazioni-tilaisuuksiin, amatöörien käyttöön. LUV | Nimikkeiden käyttö vakiintui vasta ajanjakson loppua kohden, vaikka ajan rationalistien ja ensyklopedistien tahto typologioiden luomiseen oli voimakas. Barokista periytyneet sävellyslajit, uudet homofoniset karakterikappaleet, alkusoitosta muototuvat sinfoniat, konsertot, sinfonia concertantet, divertimentot, harmoniamusiikki ja monet muut olivat säveltäjien käyttämiä lajinimikkeitä teoksilleen. Sonaatti saattoi olla viulu-piano-sonaatti ad libitum, pääosassa piano. Konsertoissa saattoi olla useita solisteja, jopa cembalo ja fortepiano yhtaikaa. LUV | Keskeisimmät sävellyslajit ovat ooppera, sinfonia, säestetty sonaatti, konsertto sekä kamarimusiikin eri lajit: viulu- ja huiluduo, piano- ja jousitrio, kvartetto, kvintetto, harvinaisempana sekstetto, septetto, ja oktetto. Sinfoniat olivat kolme- tai neliosaisia, sonaatit soolo- tai duosonaatteja, samoin kolme- tai neliosaisia. Konsertot olivat solistisia, joskus myös kaksois- tai kolmoiskonserttoja. Sen lisäksi erilaiset pienimuotoiset teokset eri kokoonpanoille (kuten rondot, fantasiat, laulut, muunnelmat) olivat suosittuja. LUV | Ajanjakson vuosikymmeninä vakiintui uusi musiikillinen ilmapiiri, joka ilmeni paitsi sointi-ilmastossa, erityisesti sävellyslajien monipuolistumisessa. Vaikka aikakausi jatkoi monilta osin klassismin käytänteitä, sen lajit uudistuivat ilmaisunsa osalta. Sonaattiperiaatteeseen pohjautuvan musiikin rinnalle tuli tunteen ja intuition ensisijaisuutta ilmentäviä kappaleita (mm. nokturno, etydi, masurkka ja muut tanssit), pianosäestyksellisiä yksinlauluja (balladi, lied) sekä virtuoositeoksia. LUV |
| Keskeiset teokset | Platti: Sonaatti C-duuri; Sammartini: Sinfonia G-duuri; Hasse: Cleofide (ooppera); Pergolesi: La serva padrona (ooppera); J. C. Bach: Adriano in Siria (ooppera); Jommelli: (Le) Lamentazioni (del profeta Geremia); W. F. Bach: Sonaatti G-duuri, J. Stamitz: Sinfonia Germanica; Rousseau: Le devin de village (ooppera); Schobert: Sonaatti d klaveerille viulun säestyksellä. |
Teksti tulossa. | Boccherini: Jousikvintetto ym. (teksti tulossa). | |
| Teoshistoriat | Teokset syntyivät tiiviissä vuorovaikutuksessa salonkien aatelisyleisön ja harrastajasoittajien kanssa. Paitsi että teosten syntyhistorioita voidaan usein jäljittää, myös niiden viihteellisyys, yksinkertaisuus ja melodisuus musiikin piirteinä on jäljitettävissä sosiaaliseen tilanteeseen: hovien maun muutokseen ja amatöörimusisoinnin suosion kasvuun. Yksittäisiä teosanalyyseja tunnetaan myös aikalaisilta. LUV | Ajan keskeisimpien säveltäjien elämästä tiedetään yleensä jo paljon yksityiskohtia. Teoshistorioita on kirjoitettu luonnos-, elämäkerta- tai kulttuurintutkimuksen pohjalta merkittävimmiksi luettujen säveltäjien keskeisestä ohjelmistosta, muusta toistaiseksi vain sattumanvaraisesti. LUV | Teoshistorioita on kirjoitettu luonnos-, elämäkerta- tai kulttuurintutkimuksen pohjalta merkittäviksi katsottujen säveltäjien keskeisestä ohjelmistosta, muusta toistaiseksi vain sattumanvaraisesti. Ajan säveltäjien elämästä tiedetään yleensä paljon yksityiskohtia. Historically informed performance –suuntauksen myötä myös teosten esityskäytäntöjä ja jopa esittämisen vaiheita on kartoitettu yhä kattavammin. LUV | Luonnos- ja elämäkertatutkimuksella on kartoitettu keskeisten sävellysten syntyvaiheita. Lisäksi teosten vastaanottoa ja esittämisen vaiheita on tutkittu. Näitä tuloksia on koottu lukuisiin säveltäjäelämäkertoihin sekä muihin tutkimuksiin (mm. Newman, Rosen) ja artikkeleihin. LUV |
| Teosanalyysit | Aikalaiskirjoittajat pohtivat niin musiikin kuin muidenkin asioiden entisiä ja moderneja (ancienne et moderne) piirteitä. Musiikin kansallisuus (kiista ranskalaisen ja italiaisen musiikin paremmuudesta) ja kehittyminen moderniksi nähtiin kiinnostavana ilmiönä. Vanha skolastinen tarkastelu vaihtui empirismin ja positivismin periaatteisiin mm. Matthesonin kriittisissä kirjoituksissa. Hän analysoi mm. säerakenteita ja dispositiota, Riepel galanttia melodiaa. Diderot käsitteli musiikkia useissa kirjoituksissa, erityisesti dialogissaan Rameaun veljenpoika (1761). LUV | Aikalaisanalyysejä on jo useita, mm. Momignyn analyysi Haydnin sinfoniasta 103, ”Rummunpäristys” ja Diderot’n dialogi Rameaun veljenpoika (1761). Nykyisin yleisimpiä analyysin lähtökohtia ovat mm. riemannilainen, uusreimannilainen ja syklinen analyysi (mm. sonaattimuoto), generatiivinen analyysi (mm. metrinen ja ryhmitysrakenne), ja Schenker-analyysi (harmoninen ja lineaarinen tarkastelu). Agawu ja Ratner ovat tarkastelleet tyylien ja tooppien käyttöä, ja uudemmat analyysit pohtivat teoksia kulttuurisissa yhteyksissään. LUV | Aikalaisanalyysejä on jo useita, mm. Momignyn analyysi Haydnin sinfoniasta 103, ”Rummunpäristys” ja Diderot’n dialogi Rameaun veljenpoika (1761). Nykyisin yleisimpiä analyysin lähtökohtia ovat mm. riemannilainen, uusreimannilainen ja syklinen analyysi (mm. sonaattimuoto), generatiivinen analyysi (mm. metrinen ja ryhmitysrakenne), ja Schenker-analyysi (harmoninen ja lineaarinen tarkastelu). Agawu ja Ratner ovat tarkastelleet tyylien ja tooppien käyttöä, ja uudemmat analyysit pohtivat teoksia kulttuurisissa yhteyksissään. LUV | Sointu-, motiivi- ja muotoanalyysien avulla on kuvattu sävellysten komponenttien keskinäisiä suhteita. Useat analyysimenetelmät on tarkoitettu nimenomaan klassis-romanttisen kauden teosten tarkasteluun. Teosanalyysit ovat olleet keskeinen osa teosten kuvailua, ja analyysien laatiminen ja ymmärtäminen on sisältynyt musiikin opiskeluun. Perinteinen analyysitapa perustuu teosten nuotinnoksiin, ja eri analyysimenetelmiin liittyy usein oma käsitteistönsä. LUV |
| Vastaanotto- ja vaikutushistoria | Kuulijoiden tietoisuus, maku ja asenteet erilaisia musiikin ja esittämisen tyylejä kohtaan tulivat kirjallisen tarkastelun piiriin. Rokokoo jäi musiikin historiassa marginaaliseksi, ja galantti tyylikin muuttui vuosisadan edetessä manieristiseksi ja kadotti ilmaisullisuutensa Mutta tämän murroskauden vaikutus homofonisen, melodisen tyylin muotoutumiseen ja vakiintumiseen oli ensiarvoisen tärkeä. Galantin tyylin ja Emfindsamkeitin pohjalta syntyi yleiseurooppalainen, sekatyylinen klassisuus. LUV | Teokset jäivät vain poikkeustapauksissa elämään uusintaesityksinä ennen 1900-luvulla tapahtunutta ”paluuta”, ja silloinkin teokset edustivat lajiaan, eikä niiltä vielä edellytetty originaalisuutta tai yksilöllisyyttä. Pohdintoja mausta, mieltymyksistä ja aikalaisten reaktioista on ajanjaksolta runsaasti, sillä maun muotoutuminen oli yksi ajan esteettisen pohdinnan aiheita. Aikalaiskuvauksissa musiikki herätti kuulijan mielessä usein syvän haltioitumisen ja Diderot’lle aina myös ”ulkomusiikillisen” tarinan. LUV | Kuvauksia aikalaisten mausta, mieltymyksistä ja reaktioista on runsaasti, sillä maun muotoutuminen oli yksi ajan esteettisen pohdinnan aiheita. Yleispiirteenä aikakauden musiikin haluttiin olevan välittömästi vaikuttavaa, ekspressiivisesti kehiteltyä mutta silti yllättävää, viihteellistä, ja ennen kaikkea ymmärrettävää ”kaikille joilla on tunteet”. LUV | Aikalaisteksteistä keskeisiä ovat E.T.A. Hoffmannin analyysi Beethovenin 5. sinfoniasta ja Momignyn analyysi Mozartin d-molli-jousikvartetosta. Monien säveltäjien suurin vaikutus tuntui vasta vuosikymmeniä sävellysten syntymisen jälkeen. Silti Beethovenin perintö koettiin velvoittavana, vaikka hänen myöhäistuotantonsa sai yleisön suosion vasta vuosikymmenien kuluttua. Taide menetti vähitellen käytännöllisen ja (Biedermeier-tyyliä lukuun ottamatta) viihteellisenkin arvonsa ja muuttui taideuskonnoksi, taiteeksi taiteen vuoksi. LUV |