Kokoelma: Länsimainen taidemusiikki
Kirjoittajat: Leena Hyvönen (LH) ja Leena Unkari-Virtanen (LUV), Minna Hovi (MH)
Teema: Soittimet, laulu ja kokoonpanot
Aikakausi: 400-1420 Keskiaika
| 400-1000 Varhaiskeskiaika | 1000-1150 Romaaninen vaihe | 1150-1300 Varhais- ja keskigotiikka: Ars antiqua | 1300-1420 Myöhäisgotiikka: Ars nova, trecento, a.subtil. | |
|---|---|---|---|---|
| Soittimet | Varhaiskeskiajalla soittimia kulkeutui Eurooppaan lähinnä idästä arabialaisen kulttuurin leviämisen myötä. Eurooppalaisperäisistä soittimista huomattavin on kelttiharppu. Soittimien käyttöä rajoitti kirkon torjuva asenne. Maallisessa musiikissa soittimia käytettiin ja hovien, erityisesti Bysantin, käytänteistä on tietoa. Myös kansan keskuudessa soittimet olivat epäilemättä käytössä, vaikka dokumentteja ei ole. LH | Varhaisimmat tiedot kirkkouruista ovat 900-luvulta. Kirkkourkujen lisäksi käytettiin pienempiä kannettavia urkuja, portatiiviurkuja (soitettiin yhdellä kädellä, toinen pumppasi paljetta) sekä positiiviurut (joissa molemmat kädet koskettimilla). Fiideli, harppu ja erilaiset huilut olivat suosittuja. Vaskipuhaltimia, puusta ja luusta tehtyjä puhaltimia (olifantti) sekä ruokolehdykkäpuhaltimia ja lyömäsoittimia käytettiin paljon. Monokordia käytettiin opetussoittimena. LUV | Keskiajan erittäin monipuolinen, suurelta osalta arabialaisperäinen soittimisto käsitti eurooppalaisen taidemusiikin soittimien alkeismuotoja, mutta myös vanhoja, jopa antiikista peräisin olevia soitintyyppejä, jotka myöhemmin hävisivät kokonaan tai jäivät käyttöön kansanmusiikissa. Keskeisen soitinryhmän muodostivat kielisoittimet, joiden joukossa iiriläinen harppu edusti eurooppalaista perinnettä. Erityisesti juhlamusiikkiin loistoa toivat lukuisat puhaltimet. LH |
Urut olivat kirkoissa yleisesti käytössä, ja kosketinsoittimille (myös virginaalille ja klavikordille) kirjoitettiin jo idiomaattista musiikkia. Tanssit ja soitinmotetit toivat soittimet aiempaa laajemmin dokumentaation piiriin. Jousella soitettavat soittimet (viol, crwth, rebec, lira) saivat kasvavan suosion, trumpetit ja muut torvet olivat tärkeitä merkinantosoittimia, säkkipillit ja ruokolehdykkäsoittimet (skalmeija) olivat keskeisiä, samoin erilaiset huilut ja harput, kellot, luutut, psaltterit ja dulcimerit sekä lyömäsoittimet. LUV |
| Soitinrakennus | Soittimia on säilynyt hyvin vähän. Niinpä päätelmät soittimista ja niiden rakenteesta on tehtävä sekundäärilähteiden, kuvien ja tekstien, perusteella. LH | Tiedot soitinrakennuksesta ovat vähäisiä. Koskettimiston hidas kehittyminen pienemmäksi ja helppokäyttöisemmäksi oli yksi keskiajan keskeisiä soitinrakennuksen keksintöjä. LUV | Kaikkien nykyisten soittimien alkeismuotoja esiintyi jo keskiajalla. Koska soittimia on säilynyt hyvin vähän, päätelmät soittimien rakenteista ja soinnista on tehtävä sekundäärilähteiden perusteella. Soitintyypit vaihtelivat koon, muodon ja soittoteknisten ominaisuuksien puolesta. Portatiivi-urkuihin ja kampiliiraan opittiin rakentamaan toimiva koskettimisto, mikä oli tärkeää kosketinsoitintien vastaisen kehityksen kannalta. LH | Joistakin soittimista on pystytty jäljittämään niiden kehitysvaiheita ja alkuperämaa, mutta yksittäisiä rakentajia ei edelleenkään tältä ajalta tunneta. LUV |
| Äänityypit | Naisille osallistuminen liturgian toimittamiseen ei ollut sallittua. Niinpä kirkollisissa toimituksissa kuultiin vain poika- ja miesäänten laulua. Nunnaluostareissa näistä säännöistä poikettiin. LH | Nais- ja miesäänet esiintyivät erikseen kirkollisissa yhteyksissä. Tunnetaan kuvauksia poikien ja aikuisten miesten äänten yhtäaikaisesta soinnista. Trubaduurien joukossa oli sekä miehiä että naisia, mutta heidän laulutavoistaan tai fakistaan ei ole tietoja. LUV |
Ajanjakson kirjallisista lähteistä (esim. Hieronymus Moravialainen) löytyy liturgisen laulamisen aikaisemmin suullisena perintönä siirtyneitä esitysohjeita. Ne koskivat esimerkiksi rytmin tulkintaa ja tempon vaihteluja. Metaforisin ilmauksin annettiin myös affektiivis-tulkinnallisia ohjeita. Liturgiaan osallistuivat vain pojat ja miehet, paitsi naisluostareissa. Vaikka trubaduurit ja truveerit olivat yleensä miehiä, tunnetaan myös useita naistrubaduureja ja -truveereja. LH | Äänityypit eriytyivät moniäänisten sävellysten myötä. Äänet saivat mennä ristiin, ja nykyisen SATB -jaottelu ei vielä ole sovellettavissa. LUV |
| Esitystavat ja -käytännöt | Kristillisen kirkon liturgiseen lauluun vakiintui kolme esitystapaa: (1) suora resitaatio, (2) responsorinen esitystapa eli solistin ja lauluryhmän tai kuoron vuorottelu ja (3) antifoninen esitystapa eli kahden kuoron vuorottelu. LH | Esittämisen käytännöt, joista tiedämme hyvin vähän, haastavat nykymuusikon tutustumaan vanhaan notaatioon ja käytäntöihin. Keskiaikaisen teoksen ymmärtäminen ja tulkitseminen on usein seurausta teoksen tarkastelemisesta laajemmissa kulttuurisissa ja sosiaalisissa yhteyksissä, koko musiikillisen prosessin ja sen kontekstin ymmärtämistä. Kirkkolaulun esittämisestä on eri koulukuntia, mm. Solemnes. LUV | Liturgiassa moniäänisyys lisääntyi. Sitä toteutettiin sekä improvisoiden että sävellettynä, sekä tarkan rytmin että rytmisesti vapaan satsin puitteissa. Tiedot yksiäänisen maallisen musiikin esityskäytännöistä perustuvat sekundäärilähteisiin. Musiikki sekä laulettuna, soitettuna että tanssittuna kuului oleellisena osana kirkkovuoden, vuodenaikoihin liittyviin ja muihin suuriin juhliin, jotka kokosivat yhteen kaikkia kansankerroksia tietyn hovin ja kaupungin alueelta. LH | Esittämisen kysymyksiä on pyritty rekonstruoimaan laajemman tutkimuksen, mm. kirjallisuuden ja runouden perusteella. Rekonstruktioita tärkeämpää nykyisin on kuitenkin muusikon oman tulkinnan rakentaminen sekä sen musiikin ja runouden tunteminen, johon uusi musiikki pohjautui (esim. vanhat kirkkomelodiat) ja johon se oli reaktio. Improvisaatiolla oli oletettavasti edelleen suuri osuus LUV. |
| Esityskokoonpanot | Messun toimittivat selebrantin apuna esilaulajat, lauluyhtyeet ja kuorot. Kirkoissa saattoi olla urkuja, ja muitakin soittimia saatettiin käyttää, koska niiden käyttö toistuvasti kiellettiin. Maallisilla muusikoilla oli mukanaan kuljetettavia soittimia, joilla he improvisoivat lauluunsa ja esitykseensä säestyksen. Soittimien kirjo oli laaja, eikä niiden yhdistelmistä ole säilynyt tietoja. LUV | Kirkkolaulajille asetettiin korkeat solistiset ja yhtyelaulun taitovaatimukset. Sekä kirkollisen että maallisen musiikin kohdalla soittimien käyttö on pääteltävä sekundäärilähteiden perusteella. Vaikka soittimien käyttö liturgiassa toistuvasti kiellettiin, luultavasti niitä kuitenkin käytettiin. Soittavathan enkelitkin kaikkia mahdollisia soittimia maalauksissa. Maallisessa musiikissa soittimia on käytetty luultavasti runsaasti laulun säestämiseen tai korvaamiseen sekä erityisesti tanssin säestyksessä. LH | Aikakausi koostuu monenlaisista musiikillisista ympäristöistä ja alueellisista erityispiirteitä. Kirkkomusiikin perusta oli vokaaliyhtye ja urut. Maallisen soitinmusiikin esityskokoonpanoja on ryhmitelty ulkoilmasoittimiin (kovaääniset, mm. skalmeija) ja sisätilojen soittimiin (hiljaisempia, mm. nokkahuilut) mukaan. Vakiintuneita kokoonpanoja ei tunneta, eikä esityskokoonpanoa merkitty nuotteihin. LUV |