Kokoelma: Länsimainen taidemusiikki
Kirjoittajat: Leena Hyvönen (LH) ja Leena Unkari-Virtanen (LUV), Minna Hovi (MH)
Teema: Sävellyslajit ja teokset
Aikakausi: 400-1420 Keskiaika
| 400-1000 Varhaiskeskiaika | 1000-1150 Romaaninen vaihe | 1150-1300 Varhais- ja keskigotiikka: Ars antiqua | 1300-1420 Myöhäisgotiikka: Ars nova, trecento, a.subtil. | |
|---|---|---|---|---|
| Sävellyslajit ja -tyypit | Alkukirkon musiikkiin perustuva jumalanpalvelusmusiikki sisälsi psalmilaulua (psalmodia) ja vapaisiin runoihin pohjaavaa hymnilaulua (hymnodia). Varhaiskeskiajan kuluessa näistä elementeistä rakentui ja rikastui päämessun ja hetkipalvelusten liturginen musiikki, jonka osat funktioltaan ja rakenteiltaan poikkesivat toisistaan. Päämessun osat voidaan jakaa (1) tekstiltään vaihtuviin (proprium missae) ja (2) aina samana toistuviin (ordinarium missae). LH |
|
Moniäänisyyden kehitys tapahtuu kolmen sävellystyypin organumin, conductuksen ja motetin puitteissa. Conductuksen kukoistusaika oli n. 1140-1250. Sen syrjäytti motetti, josta vähitellen kehittyi itsenäinen sävellyslaji. Maallisten yksiäänisten, myöhemmin myös moniäänisiä lauluja olivat canso ja cantilena, josta esiintyi useita alalajeja. Alun pitäen yksiäänisiä olivat myös kansanomaiset hengelliset laulutyypit kuten lauda Italiassa ja cantiga Espanjassa ja Portugalissa. LH | Polyfoniset messut syntyivät 1300-luvulla. Maallisen musiikin kirjo kasvoi, suosittuja lajeja olivat yksi- tai useampikieliset mahdollisesti isorytmiset motetit, balladit ja chansonit sekä Italiassa ballatat cacciat ja varhaiset madrigaalit. Ranskalaisissa sävellyksissä suosittiin ns. kiinteitä muotoja (formes fixes), sekä nuottikirjoituksella konstruoituja rakenteita (rytminkäsittely, isorytmiikka, palindromit). Ars subtilior ja manierismi huipensivat nämä kokeilut. LUV |
| Keskeiset teokset | Varhaiskeskiajan musiikillisen aktiviteetin saavutuksena voidaan pitää liturgisen musiikin kokonaisuutta, joka toteutui sekä yksittäisessä messussa että liturgisessa vuosi- ja vuorokausikierrossa. Roomaninen messu (Ordo Romanum I) ja gallialainen perinne yhdistettiin ja vakiinnutettiin franko-roomalaiseksi varhaiskeskiajan lopulla luultavasti lähinnä Gregorius II:n toimeksiannosta karolingi-teoreetikkojen toimiessa käytännön toteuttajina. LH | Keskeistä ohjelmistoa ovat eri luostarikuntien kehittämät varhaisen moniäänisyyden muodot sekä varhaisten trubaduurien laulut. LUV | Adam de la Halle: Robin et Marion; Perotinus: Viderunt omnes; Narrijuhlan officium; Danielin näytelmä; Ventadorn: Can vei la lauzeta mover; Vogelweide: Unter den Linden. LH | Machaut: Messe de Nostre Dame, Ma fin est mon commencement; Phillip de Vitryn motetit, mm. Hevosromaanin Garrit gallus; Jacopo da Bologna: Fenice fu; Solage: Fumeux fume; Landini: Ecco la primavera. LUV |
| Teoshistoriat | Varhaiskeskiajan liturgisen musiikin tutkimus on primäärien nuottilähteiden puuttuessa tehty vertailemalla ajanjakson jälkeisiä nuottikäsikirjoituksia. Eri liturgisten perinteiden laulujen ja laululajien vertailun avulla on pystytty selvittämään laulujen kulkeutumista, kehittymistä ja eriytymistä. LH | Vasta vähitellen ryhdyttiin ajattelemaan musiikkia teosten laatimisena (componere) ja tekemisenä (facere). Vaikka kirkkomusiikin piirissä oli yhdistelty musiikin yksikköjä uusiksi kokonaisuuksiksi, ei uuden musiikin luomista ajateltu säveltämisenä. Musiikkia toistettiin, muunneltiin tai improvisoitiin. Siksi teoshistorioita ei tunneta. LUV | Koska sävellys tietyn henkilön dokumentoituna teoksena ilmaantui musiikinhistoriaan vasta sydänkeskiajalla, teosten syntyhistorioista on hyvin vähän tietoa. Sen sijaan runsaat käsikirjoituskokoelmat mahdollistavat melodisen materiaalin kulkureittien seuraamisen ja eri variaatioiden kartoittamisen. LH | Vaikka useista säveltäjistä tunnetaan jo elämäkertatietoja, ei teosten taustoista useinkaan tiedetä muuta kuin kenties sävellyksen tarkoitus ja tilaaja. Machaut oli ensimmäinen säveltäjä, joka laati itse tuotannostaan luettelon, ja Grocheo laati luokittelun aikansa sävellysten lajeista. LUV |
| Teosanalyysit | Kun karolingi-musiikkiteoreetikot koostivat franko-roomalaisen liturgian 700-luvun lopulla, he sisällyttivät siihen Bysantista omaksumansa moodien järjestelmän. LH | Latinankielisen yksiäänisen kirkkolaulun rakennetta on myöhemmin pyritty analysoimaan mm. melodiakaarrosten, intervallirakenteen, psalmikaavojen sisältämien sävelten funktioiden, finalissävelten ym. avulla. Näkemykset rytminkäsittelystä ovat synnyttäneet tulkinnallisia koulukuntia. Trubaduurilaulujen rondellusrakenne omaksuttiin 1300-luvulla ns. formes fixes -muotojen perustaksi. LUV | Musiikinharjoituksen puitteissa kehittyneet musiikin muodot, rakenteet ja käytännöt otettiin teoreettisen tarkastelun kohteeksi 1200-luvun teoreetikkojen tutkielmissa: ilmiöt saivat teoreettisen selityksen ja ne nimettiin. Samalla luotiin työvälineet musiikin teoreettiselle tarkastelulle. LH | Sekä formes fixes -sävellykset että isorytmiset motetit ovat rakenneperiaatteensa takia analysoitavissa, ja lineaarinen rakenne ja lopukkeiden intervallirakenne on usein selkeä. Myös motiivinen ajattelu orastaa mm. Machaut’n messussa. Soivaa kokonaisuutta ei kuitenkaan vielä ajateltu sointuina. Ylempien äänten intervalleja tarkasteltiin suhteessa tenoriääneen tai keskenään, mutta niiden keskinäinen intervallisuhteisto ei ollut keskeisesti huomion kohteena. LUV |
| Vastaanotto- ja vaikutushistoria | Musiikki muodostui liturgian oleelliseksi osaksi sekä idässä että lännessä. Koska uskonnon ja kirkon vaikutus ulottui kaikkialle, liturgiaan liittyvä laulu muodosti varhaiskeskiajalla suuren osan ihmisten elinaikanaan kuulemasta musiikista. LH | Liturgisten sävelmien ilmaisevuudesta on vain olettamuksia. Aikalaiskritiikit suuntautuivat moraalisteoreettiseen säännöstön toteutumiseen. Maallisen runolaulun ja aateliston tanssin suosio kasvoi ritariromantiikan, naisenpalvonnan ja hovielämän vakiintumisen myötä. 1800-luvulla mm. cecilianismi herätti kiinnostuksen keskiaikaista musiikkia kohtaan (mm. dies irae -melodia Berliozilla ja Lisztillä). LUV | Eri musiikinlajit liittyivät eri tilanteisiin ja olivat eri yhteiskuntaluokkien suosiossa. Organum ja conductus olivat juhlamusiikkia, canso soi hoveissa ja kartanoissa, cantilena puolestaan rahvaan tilaisuuksissa. Ritarilaulu kulkeutui porvariskoteihin ja klerkkien tilaisuuksiin. Motetti oli oppineiden suosiossa, mutta mahdollinen myös kirkollisessa käytössä. Musiikki laulettuna, soitettuna ja tanssittuna kokosi suurien juhlien aikaan kaikki kansankerrokset yhteen. LH | Aikakaudella sosiaalinen asema ja musiikillinen oppineisuus jakoivat yleisön rahvaaseen ja ylhäisöön. Monikielisyys, manierismi ja ars subtilior loivat eräisiin 1900-luvun musiikin ilmiöihin rinnastettavan spekulatiivisen ja notaatiolla konstruoidun musiikin. Tyyli ajautui umpikujaan, korvautui uudella ja jäi kuriositeetiksi vuosisatojen ajaksi. LUV |