Kokoelma: Länsimainen taidemusiikki
Kirjoittajat: Leena Hyvönen (LH) ja Leena Unkari-Virtanen (LUV), Minna Hovi (MH)
Teema: Musiikkifilosofia
Aikakausi: 1600-1750 Barokki
| 1590-1640 Varhaisbarokki | 1640-1690 Täysbarokki | 1690-1720 Myöhäisbarokki | 1720-1760 Bachin jaHändelin aika (jälkibarokki) | |
|---|---|---|---|---|
| Kosmologia ja maailmankuva | Uudet tieteelliset havainnot alkoivat muuttaa käsitystä maailmankaikkeudesta aurinkokeskeisempään suuntaan. Galilei oli romuttanut löydöillään (Jupiterin kuut, auringonpilkut) kirkon hyväksymää, lähes antiikista asti vallinnutta maakeskeistä maailmankuvaa. Luonnontieteiden ja kirkon käsitykset alkoivat olla yhteensovittamattomia. Uusi maailmankuva muodostui laskelmien ja tähtitieteellisten havaintojen perusteella. Planeettoja ei liikuttanut sielu, vaan taustalla olivat fysikaaliset selitykset. MH | Kopernikuksesta alkanutta ketjua kosmologian toimintaperiaatteiden selvittämiseksi jatkoi Newtonin painovoimateoria (1687) selittämällä taivaankappaleiden liikkeitä. Mekanistinen käsitys maailmasta ja luonnosta ulottui koskemaan myös ihmistä. Descartes näki ihmisen ruumiintoiminnot koneen kaltaisena, ja järki ja päättely olivat tiedon perusta (ajattelen, siis olen). Jumalan osuudeksi katsottiin kaiken olemassa olevan alkuun saattaminen ja luonnon lainalaisuuksien ylläpitäminen. Ihminen oli luomakunnan korkein ilmentymä. MH | Luonnontieteelliset mullistukset vaikuttivat maailmankuvan muotoutumiseen. Heräävän valistusaatteen myötä uutta aurinkokeskeistä käsitystä levitettiin vähitellen tiedeyhteisöstä myös sivistyneistön piiriin. Ihmisjärjen ja päättelyyn perustuvan tiedon katsottiin olevan kaiken yläpuolella, eivätkä teologit kyenneet perustelemaan oppejaan aukottomasti. Deistiset ja ateistiset näkemykset saivat kannattajia. Jumalan sijasta historian kulkuun vaikuttavien voimien nähtiin olevan ihmisestä itsestään lähtöisin. MH | Mekanistisen luontokäsityksen rinnalle oli noussut käsitys ihmisestä osana luontoa. Vanhan testamentin luomiskertomuksen kanssa ristiriitaisia näkemyksiä maailman synnystä omaksuttiin myös sivistyneistön piiriin. Maanpinnan muodot olivat syntyneet luonnon prosessissa aikojen kuluessa, eivätkä Jumalan luomistyöstä. Kartalla oli edelleen tutkimattomia alueita, ja tutkimusmatkoille osallistui myös tiedemiehiä. Valistusaatteiden ja deismin rinnalla taikauskolla ja erilaisilla henkiparantajilla oli kannatusta myös sivistyneistön piirissä. MH |
| Teologia ja mytologia | Katolisen kirkon piirissä käsitys maailmasta pohjautui erilaisiin auktoriteetteihin (Raamattu, Aristoteles), kirkkoisien (Augustinus, Tuomas Akvinolainen) ja kirkolliskokousten lausuntoihin. Kirkko pyrki kumoamaan eriävät näkemykset Raamatun vastaisina, ja Galilei joutui kieltämään inkvisitiotuomioistuimen edessä näkemyksensä harhaoppina. Ajanjakson uskonsotiin ja -vainoihin olivat kietoutuneet niin uskonnolliset kuin poliittisetkin syyt. Myös ristiriita uuden maailmankuvan ja uskonnon välillä synnytti levottomuutta. MH | Jako katolisiin ja protestanttisiin alueisiin oli hahmottunut rauhan solmimisen jälkeen, mutta uskonkysymykset aiheuttivat edelleen kiistoja. Ristiriidat hallitsijan kanssa eri uskoa kannattavien välillä johtivat käännytysyrityksiin tai kuten Ranskassa hugenottien karkottamiseen. Muutamat Euroopan kaupungeista, kuten Amsterdam, olivat hengelliseltä ilmapiiriltään sallivampia. Luterilaista kirkkoa leimasi puhdasoppisuus, ja kansanopetuksella haluttiin levittää virallista teologiaa sekä sivistää kansaa. Musiikilla oli tärkeä funktio. Ranskassa syntyi oma pietisminsä, jansenismi, jonka kannattajat olivat hovin epäsuosiossa (mm. St. Colombe). MH | Reformoidun kirkon piirissä heräsi protestiliikkeitä. Luterilaisen kirkon piirissä pietistit halusivat korostaa yksilön uskonharjoituksen merkitystä puhdasoppisuuden ja tapakristillisyyden sijaan. Luonnontieteiden vaikutus näkyi myös uskonnollisessa ajattelussa, sillä teologialta alettiin vaatia omien oppiensa perusteluita. Valistusaate piti myyttisiä ja mytologisia uskontoja vanhanaikaisina, ja Raamatun kertomuksia pyrittiin tulkitsemaan kirjaimellisesti. Antiikin mytologiaa käytettiin taiteessa allegorisessa mielessä. MH | Valtauskontojen sisällä syntyi lisää herätysliikkeitä. Saksalaisella herrnhutilaisuudella oli vaikutusta metodismin syntyyn Englannissa. Kristinuskon ylläpitämät käsitykset hyvän ja pahan vastakkainasettelusta alkoivat saada uusia muotoja. Esim. eri kansankerroksissa rikollisuutta alettiin selittää lääketieteellisistä syistä johtuvaksi, eikä enää paholaisesta lähteväksi. MH |
| Kauneuden filosofia ja estetiikka | Luonnon kauneus oli kauneuden lähtökohtana, ja se sai erilaisia ilmenemismuotoja. Humanistisissa piireisissä monet kauneusihanteista löydettiin antiikin perinnöstä, mikä ilmeni esim. musiikissa pyrkimyksenä yhdistää musiikki ja runous toisiinsa ja käsityksenä musiikin vaikutuksesta tunteisiin. Ajatukset jäljittelystä ja ethos-opista olivat myös antiikista peräisin. Estetiikka omana suuntauksenaan määriteltiin vasta ajanjakson lopulla, mikä oli mahdollista, kun käsitys taiteen ja käsityön suhteesta alkoi muuttua. MH | Descartes ja Spinoza katsoivat kauneuden kuuluvan tunteen ja mielikuvituksen piiriin, eikä sen arvioimiseksi ollut olemassa sääntöjä. Toisaalta kauneudesta katsottiin olevan mahdollista esittää sääntöjen perusteella objektiivisia arvioita niin kuin tieteistä. Puutarhojen symmetrian on sanottu edustavan kartesiolaista kauneusihannetta, ja taiteissa näkyi ajatus taiteiden mittasuhteiden vastaavuudesta ihmisaistien kanssa. Klassiset ja naturalistiset ihanteet näkyivät sekä kuvataiteissa että kirjallisuudessa. MH | Ristiriita aisteihin ja järkeen perustuvissa kauneusarviossa ilmenee ranskalaisessa makua koskevassa keskustelussa. Makuun liittyneet keskustelut loivat pohjaa myöhemmälle filosofialle ja estetiikalle, kun niissä määriteltiin esteettisiä arvosteluperusteita. Kauneusihanteet erosivat kansallisesti, mutta niistä löytyivät totuudenmukaisuuden, sopivaisuuden vaatimuksia ja käsitys luonnon kauneudesta. Filosofiassa Shaftesbury puhui makuaistista, kiinnitti huomion ylevään sekä toi keskusteluun mukaan pyyteettömyyden käsitteen. MH | Ennen Baumgertenin määritelmää estetiikasta Batteux oli jakanut taidot kolmeen luokkaan (1746) ja muotoillut taide-käsitteen. Taitojen toiseen luokkaan, kaunotaiteisiin, kuuluivat musiikki, runous, maalaus, kuvanveisto ja tanssi. Näiden tehtävänä oli ilon ja huvin tuottaminen ja pyrkimys kauneuteen. Kauneusihanteiksi nousivat luonnollisuus ja yksinkertaisuus – pompöösi ja juhlava tyyli arvioitiin epäluonnolliseksi ja keinotekoiseksi. MH |
| Etiikka | Erilaiset moraaliset käytösnormit muuttuivat ajalla, ja esim. asioiden selvittäminen väkivallalla väheni uusien ihanteiden, hovietiketin ja aateliston roolin muuttuessa. Monet 1600-luvun yhteiskuntafilosofit (Hobbes, Pufendorf, Locke) pohtivat etiikassaan erityisesti yhteiskuntarauhan turvaamista. Etiikka ei tarjonnut hyvän elämän ohjeita, vaan enemmän sosiaalisia normeja. Erilaisten moraalilakien velvoittavuuden katsottiin perustuvan Jumalan antamaan käskyyn, koska ihminen ei pyrkinyt luonnostaan hyvään. Moraalinen epäjärjestys selitettiin ihmisen lankeamisesta johtuvaksi. MH | Etiikkaan ja moraaliin liittyvä filosofinen keskustelu koski kuvaa ihmisestä ja valtiovallan muodosta. Rajatonta yksinvaltaa kannatettiin (Hobbes), koska ihminen nähtiin pahana ja maailma ilman moraalisia periaatteita – huonokin itsevaltias oli anarkiaa parempi vaihtoehto. Spinozan vastakkaisien käsityksen mukaan hallitusvallan oli tarkoitus vapauttaa ihmiset pelosta ja kehittää henkisiä ja aineellisia ominaisuuksia. Ihmisiltä edellytettiin kurinalaista käytöstä ja itsehillintää. Rajaton itsevaltias ei ollut vastuussa kenellekään maan päällä, koska hän oli Jumalasta seuraava. MH | Moraalifilosofeista Locke näki ihmiset sekä moraalisina että rationaalisina olentoina. Itsevaltiuden sijasta hän kannatti perustuslaillisempaa mallia. Hänen korostama ihmisen omakohtaisen tiedon merkitys oikean ja väärän ratkaisemiseksi vaikutti myöhempiin filosofeihin. Shaftesbury toi keskusteluun mukaan moraalisen aistin – Hutchesonin mukaan ihmisessä oli luontainen taipumus epäitsekkääseen toimintaan. Hänen teoriansa vaikutti mm. Humeen. MH | Saksalainen valistusfilosofi C. Wolff korosti valistuksen hengessä tarvetta sivistää rahvasta, jotta kaikki oppisivat tietämään hyvän ja pahan eron. Tiedon avulla ihminen kykenisi hyvään moraaliseen elämään. Filosofiassa huomio suuntautui kysymyksiin vallankäytön rajoista ja ihmisen oikeuksista esim. uskonnolliseen vakaumukseen. Moraalia alettiin tarkastella yksilön sisäisenä asiana. Porvariston aseman nousu protestanttisissa maissa selittyi arvomaailman yhtenäisyydellä; molemmissa korostettiin ahkeruutta, säästäväisyyttä ja kunniaa. MH |