Kokoelma: Länsimainen taidemusiikki
Kirjoittajat: Leena Hyvönen (LH) ja Leena Unkari-Virtanen (LUV), Minna Hovi (MH)
Teema: Säveltäjän työkalupakki
Aikakausi: 800 eaa.-400 jaa. Antiikki
| 800-480 eaa. Arkaainen kausi | 480-330 eaa. Klassinen kausi | 330-30 eaa. Hellenistinen kausi | 30 eaa.-400 jaa. Rooman keisariaika | |
|---|---|---|---|---|
| Säveljärjestelmät | Sävelsukuja (genos) oli kolme: diatoninen, kromaattinen ja enharmoninen. ”Täydellinen säveljärjestelmä” (systema teleion) rakentui sisäkkäisistä tai peräkkäisistä tertakordeista. Siinä sävelet esitettiin laskevassa järjestyksessä. Asteikon käytännön soveltamista vaikeutti intervallien vivahteiden (khorai) mukaan vaihteleva laajuus. Tonos, sävellaji, oli eräiden tutkimusten mukaan aina doorinen, ja muut tonokset on tulkittu sen transpositioiksi. LUV | Kreikkalaisten vaikeaselkoista ja ristiriitaista säveljärjestelmää on tulkittu monin tavoin. Tonos viittaa sävellajiin, genos sävelsukuihin (diatoninen, enharmoninen, kromaattinen) ja khoros intervallien suuruutta määrittävään värittämiseen. Harmonia on mahdollisesti tarkoittanut alkuperäisasemassa olevaa doorista oktaavia (tetrakodeista rakentuvaa). Myöhempinä aikoina tonokset yhdistettiin moduksiin, joiden niminä käytettiin Kreikkalaisten antamia, Hellaan ja Etu-Aasian heimoihin liitettyihin mielikuviin perustuvia nimityksiä (doorinen, lyydinen jne). LUV | Aristoksenoon määritelmä musiikin elementeistä (genokset, intervallit, sävelet, asteikot, tonokset, modulaatiot ja melos) kuvasi ajan näkemystä säveljärjestelmän monimutkaisesta rakentumisesta. Käytännön musisoinnissa kreikkalaiseen säveljärjestelmään perustuneeseen musisointiin sekoittui vallatuilla alueilla kansanmusiikin aineksia. Yksityiskohtaista tietoa tästä ei ole säilynyt. LUV | Teoreetikot erittelivät kirjoituksissaan säveljärjestelmien perusteita: nomoksia, tonoksia (oktaavilajeja) ja genoksia. Kleonides esitteli systema teleionin, suuren täydellisen järjestelmän. Erilaisia näkemyksiä esitettiin mm. oktaavin jakamisesta sävelaskeliin. Myöhemmin Ptolemaioksen määrittämät tonokset yhdistettiin moduksiin. Näiden niminä käytettiin kreikkalaisten jo aikaisemmin antamia, Hellaan ja Etu-Aasian heimoihin liitettyihin mielikuviin perustuvia nimityksiä (doorinen, lyydinen jne). LUV |
| Viritysjärjestelmät | Pythagoraan tutkimukset monokordin yläsävelistä ovat luoneet perustan länsimaiselle diatoniselle viritysjärjestelmälle. Kreikkalaiset käyttivät diatonisen lisäksi enharmonista ja kromaattista asteikkoa, ja myös mikrointervallit (diesis) olivat tunnettuja. LUV | Viitteitä viritysjärjestelmästä on saatu notaatiosta, joka perustuu lyyran (kitháran) virittämiseen anhemitonisen, puolisävelaskelista koostuvan asteikon mukaan e1-d1-h-a-g-e-d. Kreikkalaiset käyttivät diatonisen lisäksi enharmonista ja kromaattista asteikkoa, ja myös mikrointervallit (diesis) olivat tunnettuja. LUV | Pythagoralainen viritysjärjestelmä oli edelleen kreikkalaisten käytössä. LUV | Pythagoralainen viritysjärjestelmä oli käytössä. Diatonisen lisäksi enharmoninen ja kromaattinen genos eli sävelsuku lisäsivät kuitenkin mahdollisuuksia jakaa oktaavi puolisävelaskeleisiin, kuten Kleonideen esityksessä oktaaviin sisältyvästä 13 puolisävelaskeleesta. Enharmonia merkitsi ¼ -sävelaskeleen käyttöä, ja teoriassa tunnettiin tätäkin pienempiä jakoja. LUV |
| Notaatio | Kreikkalaisten notaation varhaisista vaiheista ei ole tietoa. Varhaisin säilynyt nuotti on 500-luvulta eaa. maljakkomaalauksesta. LUV | Antiikin kreikkalaisilla oli oma notaationsa soitin- ja vokaalimusiikkiin. Soitinmusiikin notaatio ja asteikon sävelten nimet perustuivat lyyran kieliin ja siihen, miten eri sävelet lyyralla tuotetaan. Diatonisen järjestelmän sävelillä oli jopa kolme eri tavoin kirjoitettua merkkiä. Myös vokaalimusiikin notaation taustalla oli instrumentaalimusiikin heterofonia. Metrisiä poikkeamia varten oli omat merkkinsä. Aristoksenon (n. 360–300 eaa.) teksteissä on viittauksia notaatioon. LUV | Musiikin notatoiminen oletettavasti yleistyi, ja Aristoksenoon (n. 360–300 eaa.) teksteissä on viittauksia notaatioon. Notaation lukemista myös opetettiin musiikinopetuksen yhteydessä. LUV | Kreikkalainen notaatio oli käytössä myös keisariajan Roomassa. LUV |
| Muoto- ja rakenneperiaatteet | Homeroksen hymneissä daktyyli on yleisin runomitta. Runomittoja oli 2-tavuisia (esim. trokee), 3-tavuisia (esim. daktyyli) ja 4-tavuisia. Tietomme aikakauden musiikillis-runollisten rakenteesta perustuvat säilyneisiin kirjallisiin lähteisiin, eikä itse soivasta musiikista tiedetä paljoa. LUV | Koska tunnemme vain fragmentteja ajan musiikista, on käsityksemme ajan musiikin rakenteesta sattumanvarainen. Nykyisin ajatellaan musiikin soineen unisonossa heterofonisin lisin. Rytmiikan ja runomitan osuus on tekstien myötä keskeinen. LUV | Aikalaisten näkemys muodosta perustui eri elementteihin kuin nykyinen muotoanalyysi. Runomitta vaikutti teosten rakenteeseen. Aristoteleelta tunnetaan kuvauksia tragedioiden rakentumisesta ja musiikkinumeroiden koostumuksesta. Aristoksenoon mainitsemat musiikin ainekset (genokset, intervallit, sävelet, asteikot, tonokset, modulaatiot ja melos) kuvattiin musiikin rakenteen tekijöinä. LUV | Muoto- tai rakenneperiaatteita ei tunneta muuten kuin esteettisten pohdintojen kautta: muodon tuli olla suhteessa tarkoitukseensa. LUV |
| Sävellystekniikat | Musiikin (laulun ja säestyksen), tekstin ja tanssin kiinteä yhteys käy selvästi vanhoista lähteistä. Sävellystekniikoita ei ollut irrallaan muista muusain taiteista. Meelinen musiikki ei toistanut samaa rytmiä (Sapfo), kuten metrinen musiikki. LUV | Aristoksenoksen (n. 360-300 eaa.) mukaan musiikin tärkeimmät elementit olivat genokset, intervallit, sävelet, asteikot, tonokset, modulaatiot ja melos. Kuuleminen, järki ja ymmärtäminen liitettiin säveltämiseen. LUV | Heterofonia oli keskeinen yksiäänisen musiikin säveltämisen ja esittämisen tekniikka. Sävelten väleiltä, kuten muustakin maailmankaikkeudesta, etsittiin yksinkertaisiin lukusuhteisiin ja numeroihin 1,2,3 ja 4 perustuvia suhteita. Symphonia ja diaphonia olivat käsitteinä käytössä. LUV | Musiikin oletetaan olleen monodista, voimakkaasti soivaa, ja heterofonisin lisin esitettyä. LUV |